Asap Rocky on kuvattu poistumassa Los Angelesin pääpoliisilaitokselta vain noin kolme tuntia pidätyksen jälkeen.
Yhdysvaltalaisräppäri Asap Rocky, oikealta nimeltään Rakim Mayers pidätettiin eilen keskiviikkona Los Angelesin kansainvälisellä lentokentällä marraskuussa 2021 tapahtuneeseen ampumavälikohtaukseen liittyen. Asiasta uutisoivat muun muassa NBC News ja Page Six.
Mayersia syytetään Page Sixin mukaan tappavalla aseella tehdystä pahoinpitelystä.
Page Six kertoo, että räppäri on sittemmin kuvattu poistumassa Los Angelesin pääpoliisilaitokselta lukuisten poliisien ympäröimänä. Poistuminen tapahtui vain noin kolme tuntia pidätyksen jälkeen.
Lue myös: Pop-tähti Rihannan pian syntyvän lapsen isä Asap Rocky on pidätetty
NBC News kertoo, että räppärin takuusummaksi määrättiin 550 000 dollaria, eli noin 505 450 euroa. Tapausta on julkaisun mukaan määrä käsitellä oikeudessa 17. elokuuta.
Ampumavälikohtaus tapahtui NBC Newsin tietojen mukaan 6. marraskuuta noin kello 22.20 aikaan illalla. Ammuskelun uhri kertoi julkaisun mukaan poliisille, että Mayers, joka oli liikkeellä kahden muun henkilön kanssa, lähestyi häntä kadulla käsiase mukanaan.
Page Sixin mukaan tapahtumaketjun taustalla oli "kahden tutun" välinen riita, joka kärjisyi ammuskeluksi. Julkaisu kertoo, että ammuskelun jälkeen Mayers ja kaksi muuta miestä pakenivat paikalta jalkaisin.
Poliisiraportin mukaan uhri väitti Mayersin ampuneen häntä kolmesta neljään kertaa ja sanoi, että yksi luodeista osui hänen vasempaan käteensä.