Räsänen: Uhrin toipuminen vaatii kovempia rangaistuksia

SuomiAreena Pori 2015 Päivi Räsänen
Päivi Räsänen osallistui SuomiAreena-tapahtumassa Hallitus vastaan oppositio -keskusteluun 15.7.2015.Lehtikuva
Julkaistu 16.07.2015 07:19

MTV UUTISET

Entisen sisäministeri Päivi Räsäsen (kd) mielestä uhrien toipuminen edellyttää rikoksen tekijöille nykyistä kovempia rangaistuksia. 

Räsäsen mukaan ihmisen henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten rangaistukset eivät vastaa kansalaisten oikeustajua. 

Räsänen haluaa että rangaistuksia määrättäessä ajateltaisiin enemmän rikoksen uhria.

- Tässä ei ole mietitty riittävästi sitä näkökohtaa, että esimerkiksi raiskauksen uhrin toipuminen tai lapsena seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutuneen toipumisessa auttaa se, että rangaistus koetaan oikeudenmukaiseksi, Räsänen sanoi Porissa SuomiAreenassa.

- Rangaistuksen pitää olla sellainen, jolla selvästi osoitetaan kuka on syyllinen siihen tekoon ja miten paheksuttava teko se on.

Räsänen puuttuisi myös rikoksesta tuomittujen "paljousalennuksiin" eli useiden tuomioiden tapauksissa lyhenevään vankeusaikaan.

Nettisuorien avulla pysyy kärryillä lavojen tapahtumista, vaikka ei paikalle pääsisikään.

MTV.fi:ssä ja MTV Katsomossa on seurattavissa neljä suoraa SuomiAreena-lähetystä pitkin päivää Porista. 

Katso päivän ohjelma suomiareena.fi:stä.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

1:30:06img

Tuoreimmat aiheesta

Suomiareena