Rasvakeitin roihahti liekkeihin hampulaisravintolassa

Palomies, Uutissilmä, pelastuslaitos, tulipalo, paloauto
Miikka Kiminki
Julkaistu 19.03.2023 14:07

MTV UUTISET

Vantaalla Vantaanportinkadulla sijaitsevassa hampurilaisravintolassa syttyi tänään rasvakeittimen tulipalo.

Vantaanportinkadulla sijaitsee kauppakeskus Jumbo.

Pelastuslaitos kertoo, että rasvakeitin syttyi palamaan noin puoli kymmenen aikaan aamulla. Ravintolan omistaja oli aloitellut työpäivää, mutta keitin oli pian käynnistämisen jälkeen alkanut puskea savua ja liekkejä.

Paikalla olleet tekivät käsisammuttimella alkusammutusta ja hillitsivät paloa sammutuspeitteellä. Heidän täytyi kuitenkin poistua tilasta ennen pelastuslaitoksen saapumista.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos sammutti palon savusukeltamalla ravintolan keittiöön ja purkivat sen rakenteita. Samalla tarkistettiin, ettei palo ole levinnyt esimerkiksi ilmanvaihtokanaviin. Palo ei levinnyt keittimestä esimerkiksi rakenteisiin.

Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa, mutta savua levisi laajemmin ravintolassa.

0:39img

Katso, miten rasvapaloa ei tule koskaan sammuttaa.

Tuoreimmat aiheesta

Tulipalot