Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien ja Taloussanomien entinen päätoimittaja Kaius Niemi on saanut uuden työpaikan. Niemi joutui eroamaan päätoimittajuudestaan ajettuaan autoaan viime marraskuussa Sanomatalon parkkihallissa alkoholin vaikutuksen alaisena. Niemi peruutti autollaan hallissa betonipilariin.
Niemi aloittaa tämän kuun aikana viestintä- ja vaikuttamistoimistyöhön erikoistuneen Miltton-ryhmän kasvu- ja teknologiajohtajana sekä osakkaana.
Tiedotteen mukaan Niemi tuo Milttonin asiakkaiden käyttöön ymmärryksensä kansainvälisestä mediakentästä, julkisesta keskustelusta sekä median ja viestinnän teknologisesta kehityksestä.
– Milttonin asiantuntijajoukko on rakennettu siten, että mukana on paras osaaminen yhteiskunnan kaikilta eri osa-alueilta. Näin asiakkaamme voivat ymmärtää toimintaympäristönsä muutoksia ja luoda suhteita kaikkiin sidosryhmiin, jotka niiden olosuhteisiin vaikuttavat, kertoo Mathias Järnström, Miltton-ryhmän toimitusjohtaja tiedotteessa.
– Milttonissa minua kiehtoo sen poikkeuksellisuus verrattuna perinteisiin konsulttitaloihin. Yhtiö luo alalle uudenlaista yhteiskunnallisesti orientoitunutta kulttuuria. Sen eetoksena on tuoda yhteen asiantuntijoita mahdollisimman erilaisilla taustoilla. Tällainen ennakkoluulottomuuteen ja luovuuteen perustuva laaja-alaisuus on ollut ilmiselvä kilpailuetu Suomessa – ja myös yhä enemmän kansainvälisesti, sanoo Kaius Niemi.