Fortum on hakenut Loviisan ydinvoimalalle uutta käyttölupaa, jonka myötä voimalan käyttö voisi jatkua vuoteen 2050 asti. Työ- ja elinkeinoministeriö ratkaisee asian jo aivan lähiaikoina.
Nykyisellään Loviisan ydinvoimalan kahden neuvostovalmisteisen reaktorin käyttöluvat ovat voimassa vuoteen 2027 ja 2030.
Fortum jätti viime keväänä työ- ja elinkeinoministeriöön hakemuksen jatkoluvasta. Ratkaisun hetket ovat jo pian käsillä.
– Olettaisin, että helmikuussa tai ainakin muutaman viikon sisällä pääsisimme esittelemään asiaa valtioneuvostolle, työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Riku Huttunen sanoo MTV Uutisille.
– Jos ei mitään yllätyksiä tule, sanoisin, että helmikuussa.
Vuoteen 2050 ulottuvaa jatkolupaa pohtiessa arvioidaan etenkin laitosten turvallisuutta sekä ympäristövaikutuksia ja ydinjätehuollon järjestämistä.
Erityisen paljon painoarvoa ministeriön harkinnassa annetaan Säteilyturvakeskuksen asiantuntijalausunnolle.
– Tässä tilanteessa ei ole suurta kysymystä siitä, etteikö energiamielessä tarvita tämmöisiä laitoksia. Se ei ole ollut päällimmäinen kysymys.
Voimala pyörii yhä venäläisellä polttoaineella
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Loviisan ydinvoimalan johtajan, Fortumin Sasu Valkamon mukaan olemassaolevan ydinvoimalan käytön jatkaminen on järkevä tapa tuottaa sähköä tulevaisuudessa ilmastoystävällisesti.
Voimalasta on Valkamon mukaan pidetty hyvää huolta. Vuosina 2014–2018 voimalaan investoitiin noin 500 miljoonaa euroa.
– Laitos on kyllä hyvässä kunnossa ja se on turvallinen, Valkamo vakuuttaa.
Loviisan ydinvoimala pyörii toistaiseksi yhä venäläisellä ydinpolttoaineella. Venäläisen Rosatomin tytäryhtiö TVEL:n kanssa tehty polttoainesopimus on voimassa nykyisten käyttölupien loppuun, siis vuosiin 2027 ja 2030.
Marraskuussa Fortum kertoi tehneensä yhdysvaltalaisen Westinghousen kanssa sopimuksen uuden Loviisan reaktoreihin soveltuvan polttoainetyypin suunnittelemisesta ja toimittamisesta.
– Uuden ydinpolttoaineen kehittäminen on aina monivuotinen prosessi. Nyt se on alkanut, ja kyllä tässä prosessissa vähintään muutama vuosi menee, Valkamo sanoo.
Juttua korjattu kello 21.12. Loviisan voimalaan investoitiin vuosina 2014–2018 yhteensä noin 500 miljoonaa, ei noin 325 miljoonaa euroa.