Pohjanmaan poliisin viikonlopun vakavin välikohtaus koski ulosajoa, jossa kyydissä oli pieni vauva.
Tapaus sattui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Seinäjoentiellä Kauhajoella. Päihtynyt autonkuljettaja ajoi ulos tielä ja kauton kautta ympäri.
Autossa oli kuljettajan lisäksi viisi kuukautta vanha vauva. Vauva löytyi etupenkin matkustajan jalkatilasta sivullisten toimesta.
Kuski ja vauva vietiin sairaalaan tarkastukseen. Alustavien tietojen mukaan onnekkaasti sen enempää vauvalle kuin kuljettajalle ei tullut ainakaan vakavia vammoja. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
7:43
Hillo- ja kermavaras pakeni poliisia autolla
Viikonloppuna poliisia työllistivät muutenkin perinteiset poliisitehtävät, kuten pahoinpitelyt ja eritasoiset rattijuopumukset. Kiinniotettuja oli viikonloppuna yhteensä 41 henkilöä.
Yksi tapauksista koski tapausta, jossa poliisi jahtasi lauantaina autolla paennutta henkilöä, joka pakeni epätavallisen saaliin kanssa.
Iltapäivällä tapahtuneessa takaa-ajossa Vaasan keskustassa kaupasta hilloa ja kermaa näpistänyt henkilö pakeni autolla poliisia Laihialle, ajaen paikoin jopa 160–170 kilometriä tunnissa.
Takaa-ajo päättyi lopulta miehen pihaan, jossa tämä otettiin kiinni. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, näpistyksestä ja haitanteosta virkamiehelle.
Poliisi jahtasi näpistelijää lauantaina iltapäivällä Vaasassa. Näpistelijä lähti poliisia karkuun autolla, varastettuaan kermaa ja hilloa kaupasta. Poliisin takaa-ajo alkoi Vaasa keskustasta ja jatkui Laihialle. Ajonopeus oli ajoittain jopa 160-170 kilometriä tunnissa. Takaa-ajo päättyi lopulta miehen kotipihaan ja hänet otettiin kiinni poliisilakiperusteisesti. Miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, näpistykseen ja haitantekoon virkamiehelle.