Rauman satamassa ahtaajien ulosmarssi

Puolustusvoimien Pasi-miehistönkuljetusalusta lastataan Ocean Bird -laivaan Rauman satamassa 21. huhtikuuta 2012.
Ahtaajien ulosmarssin taustalla on kuukauden pituinen kiista.Lehtikuva
Julkaistu 24.07.2015 15:00

MTV UUTISET - STT

Noin 150 aamuvuorossa ollutta Euroports Rauman ahtaajaa on marssinut ulos työpaikaltaan mielenilmauksena työnantajan henkilöstöpolitiikalle. Taustalla on kuukauden pituinen kiista.

– Aamuvuoro päätti aamukahvilla marssia ulos tehostaakseen viestiä. Työnantaja ei meidän nähdäksemme kohtele työntekijöitä tasa-arvoisesti, pääluottamusmies Ari Juhola sanoo.

Hän ei halua tarkentaa mistä on kyse, sillä kyse on firman sisäisistä asioista.

Toimitusjohtaja Tapio Orne kertoo olevansa toisen käden tietojen varassa, mutta hänen mukaansa on kyse työrauhavelvoitteen rikkomisesta.

– Kyse on suomeksi laittomasta lakosta, joka aiheuttaa merkittäviä kustannuksia. Me toimimme, kuten on työehtosopimuksiin ja työsopimuksiin kirjattu ja näin ollen yhteisesti sovittu. Me emme kohtele työntekijöitä epätasa-arvoisesti, hän vakuuttelee.

Neuvottelut ovat käynnissä, ja mielenilmaus loppuu Juholan mukaan viimeistään huomenna aamulla.

Tuoreimmat aiheesta

Talous