Raviviikko Costellon ylivoimaa

Magnat
Magnat ja Markku Oksanen juhlivat voittoa Lahdessa. Kuvaaja Jaakko KyröAnne Oksanen
Julkaistu 08.03.2015 15:30

VILLE MAKKONEN

Kuluneella raviviikolla nähtiin Costellon huikeat juoksut niin Vermosta, kuin Kouvolastakin. MTV3:n Ravikunkku tarjosi puolestaan kaikkien aikojen tiukimman taistelun kruunusta.

Viikon puhutuimmaksi hevoseksi nousi kovassa vireessä oleva Costello, joka teki hurjat juoksut niin Toto65-kierroksella keskiviikkona, kuin Toto76-kierroksella lauantaina. Kouvolassa orin esitys oli vieläkin hurjempi, sillä alun laukka jätti hevoselle paljon kirittävää loppumatkalle.

- Kyllä tässä (Costellossa) on kaikki ainekset ihan huippuhevoseksi asti, valmentaja ja ohjastaja Risto Tupamäki kommentoi MTV Ravien haastattelussa.

Huippuhevosen paluu radoille

Anne ja Markku Oksasen valmentama Magnat palasi reilun kuukauden mittaiselta tauolta vahvana. Torstaina Lahden Toto4-raveissa paluun tehnyt ruuna oli heti vahvassa vireessä ravaten kilpailun voittoon.

- Sitä on vähän odottanutkin, että koska pääsee taas tämän rattaille. Se on todella hieno ja mukava hevonen joka pärjää aina, Magnatia ohjastanut 19-vuotias Jukka Torvinen sanoi torstaina.

Isometsä kiri Hall of Fameen

Lauantain Ravikunkussa nähtiin todellinen titaanien taistelu, kun vastakkain olivat tällä kertaa Ravikunkkuna toimiva Antti Serkamo ja entinen huippuhiihtäjä Jari Isometsä. Nykyään Isometsä toimii Forssan Pilvenmäen raviradan toiminnanjohtajana. Lauantain kilpailussa Serkamo oli pitkään yhden pisteen johdossa, mutta Isometsä kiri lopulta rinnalle paineli lopulta monon mitalla ohi voittoon. Näin Isometsä nousi niiden harvojen joukkoon, jotka komeilevat Ravikunkun Hall of Famessa.

Katso Ravikunkun ratkaisu täältä. 

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu