Kymmenkertainen voittaja Novak Djokovic voi kohdata Carlos Alcarazin jo puolivälierissä. Otto Virtaselle kivikova vastus avauskierrokselle.
Suomen tennisässiin lukeutuva Otto Virtanen kohtaa Australian avoimen mestaruusturnauksen ensimmäisellä kierroksella ranskalaisen Arthur Filsin, joka on turnauksen 20. sijoitettu pelaaja. Virtanen on sijoittamaton. Ranskalainen on 20:ntena myös tuoreimmalla maailmanlistalla. Virtasen sijoitus on 92.
Jos Virtanen onnistuisi kaatamaan urallaan kolme ATP-turnausta voittaneen Filsin, saisi hän toisella kierroksella vastaansa voittajan ottelusta Adam Walton–Quentin Halys. Halys on ATP-rankingissa sijalla 71, Waltonin rankingsija on 91.
Jos Virtanen onnistuisi etenemään turnauksessa, vastustajat kävisivät hurjiksi. Kolmannella kierroksella vastaan voisi asettua rankingin 14:s, Ranskan Ugo Humbert. Neljännellä kierroksella mahdollinen vastustaja voisi olla maailmanlistan kakkonen, Saksan Alexander Zverev tai paluun kentille tehnyt australialaistähti Nick Kyrgios.
Huippukohtaaminen jo puolivälierässä?
Kauden ensimmäinen grand slam -turnaus alkaa sunnuntaina Melbournessa. Kaksinpelien mestaruuksia puolustavat naisissa valkovenäläinen Aryna Sabalenka ja miehissä italialainen Jannik Sinner.
LUE MYÖS: Shokki-ilmoitus Harri Heliövaaran Wimbledon-parilta – hoiti syöpää kesken kisojen
Maailmanlistan ykkönen ja turnauksen ykkössijoitettu Sinner aloittaa mestaruuden puolustamisen chileläistä Nicolas Jarrya vastaan. Turnauksen kymmenkertainen voittaja Novak Djokovic on sijoitettu seitsemänneksi ja kohtaa avauskierroksella villillä kortilla mukaan päässeen Yhdysvaltain Nishesh Basavareddyn. Kaavion mukaan Djokovic voi kohdata puolivälierissä Espanjan Carlos Alcarazin.
Sinnerin vastustajaksi puolivälieriin on tyrkyllä Kreikan Stefanos Tsitsipas tai Australian Alex de Minaur. Viime vuoden loppuotteluvastustaja Daniil Medvedev tulisi vastaan välierissä.
Sabalenka kohtaa hiipuvan yhdysvaltalaistähden
Naisten maailmanlistan ykkönen Sabalenka kohtaa avauskierroksella takavuosien yhdysvaltalaistähti Sloane Stephensin, joka voitti Yhdysvaltain avoimet 2017. Stephens on hiipunut maailmanlistalla sijalle 66.
Sabalenka on voittanut Australian avoimet kahdesti peräkkäin ja yrittää yltää kolmanteen peräkkäiseen mestaruuteen ensimmäisenä naisena sitten Martina Hingisin. Sveitsiläinen oli etevin joka kerta vuosina 1997–99.
Maailmanlistan kakkonen Puolan Iga Swiatek kohtaa avauskierroksella Tshekin nelinpelispesialisti Katerina Siniakovan, joka on kaksinpelin maailmanlistalla sijalla 46.
Avauskierroksella nähdään kiperä yhdysvaltalaiskohtaaminen, kun maailmanlistan kolmonen Coco Gauff saa vastaana vuoden 2020 Australian avointen voittaja Sofia Keninin.
Nelinpelien kaaviot julkaistaan myöhemmin. Suomalaisista mukana on Harri Heliövaara brittiparinsa Henry Pattenin kanssa.