Real Madrid ei onnistunut nappamaan sille lauantai-iltana tarjolla ollutta La Ligan kärkipaikkaa Barcelonalta. Sarjassa 13. oleva paikallisvastustaja Rayo Vallecano ahdisti Realin lopulta 3–3-tasapeliin.
Vallecano ehti rientää avauspuoliajalla jo 2–0-johtoon Unai Lopezin ja Abdul Muminin puskumaaleilla.
Realin Fede Valverde esitteli kuulua kaukolaukaustaan muutama minuutti Vallecanon toisesta maalista tuoden Realin maalin päähän. Reilut viisi minuuttia tästä ja Jude Bellingham liippasi vieraat tasoihin. Englantilainen osui näin jo kuudennessa ottelussa peräkkäin.
Loukkaantumisista toipunut Rodrygo ehti viedä Realin onnekkaasti toisella puoliajalla 3–2-johtoon, mutta Vallecano-hyökkääjä Isi haistoi 64. minuutilla boksiin lentäneen keskityksen oivallisesti ja jatkoi 3–3-tasoituksen.
Real Madridin brassitähti Vinicius Junior kävi jälleen kuumana ja hankki reilu vartti ennen loppua varoituksen tuomarille purnaamisesta. Muutama minuutti myöhemmin tämä sai iskun rangaistusalueella, mutta tilanteesta ei tuomittu vieraille pilkkua.
– Se oli päivänselvästi rangaistuspotku Viniciukselle, Realin päävalmentaja Carlo Ancelotti linjasi ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa.
0:22
Ancelotti on joutunut Madridissa vastatuuleen. Ailahtelevien La Liga -tulosten lisäksi joukkue on hävinnyt syksyn aikana Mestarien liigassa AC Milanille ja Liverpoolille.
Barcelonasta kolmen ja Real Madridista kahden pisteen päässä olevalla Atletico Madridilla on mahdollisuus nousta sunnuntaina katalonialaisten rinnalle, jos se voittaa iltapäivän ottelussa Getafen.
Atletico Madridin ja Getafen välistä ottelua voi seurata MTV Katsomosta kello 15 alkaen.