MTV Sportin tekninen F1-asiantuntija Ossi Oikarinen kehottaa seuraamaan Red Bull -tallin kehitystä maltilla tulossa olevasta moottoripäivityksestä huolimatta.
Red Bullin moottorivalmistajan Renault’n on huhuttu tuovan päivityksellään jopa 30 hevosvoiman verran lisätehoa moottoriinsa. Alun perin päivityksen piti tulla käyttöön kesäkuun alussa Kanadassa, mutta hyvät testikokemukset ja nopea kehitystyö saattavat tuoda myllyn jo ensi viikonlopun Monacon osakilpailuun.
Renault’n arvion mukaan tehdastalli ja asiakkaana toimiva Red Bull saisivat kumpikin yhden uuden moottorin Monacoon. Red Bullin tiedetään olevan katuradalla jo ennestään vahva hyvän aerodynamiikkansa ansiosta, mutta Oikarinen haluaa nähdä pitemmälle kauteen ennen kuin moottorista voidaan sanoa jotain.
– Monacossa voidaan odottaa tulosta ja kaikki toivovat Kanadan moottoripäivitykseltä paljon, mutta pistäisin pikkaisen jäitä hattuun sen suhteen, koska vaikka 30 hevosvoimaa on paljon, se ei vielä tee kevättä, Oikarinen kommentoi Espanjan GP:n jälkeen.
– Hevosvoimat eivät ole koko juttu. Renault’lta on nähty ennenkin moottoripäivityksiä, jotka eivät ole antaneet niin paljon kuin olisi pitänyt, Oikarinen sanoo.
Jos päivitys ehtii Monacoon, Red Bullilla sen ottaa käyttöönsä Daniel Ricciardo. Sensaatiomaisesti Barcelonan kisan voittoon ajanut Max Verstappen jatkaisi ensimmäisellä moottoriversiolla.