Reetta Hurske juoksi huippuajan Kalevan kisoissa – Topi Raitasen olympiaunelma luhistui

Vaasan Kalevan kisojen lauantai huipentui kahteen ankaraan aitajuoksukamppailuun. Reetta Hurske päätti 100 metrin aidoissa kaksinkamppailun Lotta Haralaa vastaan kisa- ja kenttäennätykseen 12,76. Kilpailua pitkään johtanut Harala oli toinen ajalla 12,81.

Miesten 110 metrin aidoissa Santeri Kuusiniemi katkaisi Elmo Lakan perättäiset mestaruudet yhdeksään ja otti uransa ensimmäisen mestaruuden ajalla 13,66.

Tampereen Pyrinnön seuratoverukset Hurske ja Harala nauttivat vauhdikkaasta, tasaisesta ja jännittävästä kilpailusta.

– Tiukille meni, mutta tämä tekee lajille hyvää, Hurske naureskeli kilpailun jälkeen.

– Lähtö ei ollut nyt niin hyvä kuin alkuerässä, mutta loppusileä tuli hyvin. Olen tyytyväinen, kun juoksu pysyi kasassa loppuun asti, ja tekniikka on hyvällä mallilla.

Hurske ihasteli myös sitä, että juoksu kulki vauhdilla, vaikka hän tunsi vielä kehossaan Paavo Nurmen kisojen ja Kuortaneen kisojen rasitukset.

– Piti silti vaan lähteä kisaan ja taistella, Hurske totesi.

Myös Harala oli juhlatunnelmissa niukasta tappiosta huolimatta. Häntä harmitti vain juoksun loppuvaihe, jossa Hurske karkasi voittoon.

– Loppusileä ärsyttää. Se on minulla nyt tosi hidas, enkä tiedä, mitä siinä tapahtuu, Harala tunnusti.

Kaksikko oli finaalissa ylivoimaisessa vauhdissa, sillä Saara Keskitalo otti Espoon Tapioille pronssin ajalla 13,41.

Kuusiniemen unelma toteutui

Kuusiniemi juhli Kaarlen kentällä yhtälailla mestaruuttaan ja voittoa Kalevan kisoja pitkään hallinneesta Lakasta.

– Mestaruus ja voitto Elmosta. On se iso asia, huh huh, Kuusiniemi huokaili.

Kuusiniemi korosti kunnioitustaan kokenutta Jyväskylän Kenttäurheilijoiden seuratoveriaan kohtaan.

– Tämä on ollut minulle iso unelma, josta olen haaveillut pitkään. Ja nyt se tuli vielä tilanteessa, jossa Elmolle olisi tullut kymmenes mestaruus putkeen.

Rooman EM-kisojen vaiherikkaassa aitajuoksukilpailussa finaaliin yltäneen Kuusiniemen tunnelmat olivat jopa korkeammalla kuin yllättävän arvokisasaavutuksen jäljiltä.

Lakka aitoi kakkossijan ajalla 13,73, ja Tampereen Pyrinnön Konsta Kankainen otti yli 14 sekunnin ajalla pronssin.

Lakka kertoi kärsineensä sydämen tiheälyöntikohtauksesta alkuerässään. Sen jäljiltä hän ei ennättänyt täysin palautua loppukilpailuun.

Raitanen pettyi raskaasti

Estejuoksija Topi Raitasen olympiaunelma sammui Kalevan kisojen ensimmäisellä kilometrillä. Raitanen lähti tavoittelemaan kilpailusta 8.30:n alitusta, mutta ensimmäinen kilometri kesti 2.52,49.

Raitanen tunsi siinä vaiheessa, ettei hän saa Vaasasta tulosta, joka riittäisi olympiapaikkaan Pariisin kisojen rankingissa.

– Raskasta fyysisesti ja henkisesti. Totta kai harmittaa, Raitanen tiivisti tunnelmansa juoksun jälkeen.

Tilanne vaikutti jo ennalta liian vaikealta, kun Raitaselle ei ollut tarjolla vetoapua tuulisessa säässä.

– Ei tilanne ollut sen puolesta toivoton, Raitanen kuitenkin kielteli.

Raitanen koki ajankohdan kannaltaan vaikeaksi, kun hän ei kyennyt varmistamaan olympiapaikkaa alkukauden tuloksilla.

– Jos katsoo minun aiempia kausiani, ne ovat menneet aika samalla kaavalla. Minulla tuloskunto laskee kauden ensimmäisten kilpailuiden jälkeen, ja juoksu kulkee parhaiten elokuussa, Raitanen totesi.

– Mutta nyt juoksen elokuussa jossain muualla kuin olympialaisissa.

Lue myös:

    Uusimmat