Sote-uudistus liikkeelle valtion rahalla: Rahoitusvastuu 18 maakunnalla, erityisvastuualueita 5

1:57img
Julkaistu 06.04.2016 09:50(Päivitetty 06.04.2016 10:00)

MTV UUTISET - STT

 Vastuu sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä on siirtymässä aiemman päätöksen mukaan kunnilta 18 maakunnalle.

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk.) mukaan jokainen maakunta tekee yhteistyötä muiden kanssa.  

Suomessa on vastaisuudessakin viisi yhteistyöaluetta, jotka kokoavat vaativampia erikoissairaanhoidon tehtäviä. Alueet muodostuvat nykyisten erityisvastuualueiden pohjalta.  
Hallituksen sote-uudistuksesta vastaavat ministerit kertoivat uudistuksen etenemisestä aamupäivällä tiedotustilaisuudessa.  

Rahoituksen osalta puolueet ovat päättäneet, että sosiaali- ja terveydenhuolto rahoitetaan ensisijaisesti valtionrahoituksella. Maakuntavero menee jatkoselvitykseen, mutta siitä ei anneta tällä hallituskaudella päätöstä.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Sipilän hallitus