Remu Aaltonen, 71, karsastaa tv:n musiikkiohjelmia, joissa itketään: "Ellei ole iloa, ei ole elämää"

1:25img
Remu Aaltosen mielestä musiikki ei ole mitään ilman iloa.
Julkaistu 10.02.2019 07:01
Toimittajan kuva

Visa Högmander

visa.hogmander@mtv.fi

@visahogmander

Legendaarisen Hurriganes-yhtyeen rumpali-laulaja Remu Aaltonen puhuu MTV:n haastattelussa muun muassa jäähyväiskeikastaan julkaistusta livelevystä sekä aikojen muuttumisesta.

Remu Aaltosen ja erikoismiehityksellä esiintyneen Hurriganesin viimeisestä keikasta on kulunut yli vuosi. Tuosta Helsingin Jäähallissa pidetystä konsertista julkaistiin tammikuussa livealbumi Last Call – Live In Helsinki.

Levy nousi julkaisuviikollaan Suomen albumilistan ykköseksi.

– Levyn kasaaminen ei ollut helppoa. Aika pitkiä päiviä tehtiin, mutta nyt on aika helpottunut olo, Aaltonen sanoo MTV:n haastattelussa.

Viimeisestä keikasta jäi mieleen se, että vaikka lavalla kävi eri solisteja, se tuntui hirveän sujuvalta. Se, että levystä tuli noin hyvä, se yllätti.

LUE LISÄÄ: Remu Aaltonen kommentoi MTV:lle kirjansa rivoja paljastuksia: "Se ei pelaa, joka pelkää"

Aaltonen täytti tammikuun alussa 71 vuotta. Hän kertoo seuraavansa jonkin verran suomalaisen musiikin tilaa.

– Kun katson suomalaisia musiikkiohjelmia, joissa itketään, huomaan, ne ovat saatanan surullisia, Remu täräyttää.

– Ilo on tärkeää. Ellei ole iloa, ei ole mitään muutakaan. Ellei ole iloa, ei ole elämää.

Talvea Espanjassa viettänyt Hurriganes-legenda kuvailee nykymusiikkimaailmaa melko erikoiseksi.

– Elämme erikoista aikaa musiikin osalta. Musiikin pitää olla kiihkeää, lempeää ja siinä pitää olla svengiä ja runkkua. Koneilla pystytään tekemään paljon nykyään ja siinä katoaa jotain. Se on liian helppoa, Aaltonen toteaa ja kertoo myös mielipiteensä pukeutumistrendeistä.

– Kun tulimme kerran keikalta, katsoin yökerhon jonoa ja katsoin sitä jengiä ja olin, että ei hitto. Ajat ovat muuttuneet eivätkä parempaan suuntaan. Kummallista, että nykypäivän suomalainen ihminen ei erota pukeutuessaan, mikä on talvi ja mikä kesä.

LUE MYÖS: Remu Aaltonen on 70-vuotias!

Mikä on Remu Aaltosen muusikonuran kohokohta?

– Vuonna 1977 Tukholman Gröna Lundin huvipuistossa yli 10 000 ihmisen edessä esiintyminen. Siellä oli kovin jytinä. Huomasimme, että Dr. Hook -yhtye esiintyi samana iltana jäästadionilla, mutta meillä oli lopulta enemmän yleisöä, Aaltonen muistelee.

Entä katuuko Aaltonen mitään?

– En. Ei minulla ole menneisyyttä ollenkaan. Elän hetkessä ja menen eteenpäin, Remu naurahtaa.

– En tiedä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Teen sitä, mitä universumi käskee minun tehdä. Me olemme vain töissä täällä.

Katso yllä videoklippi Remu Aaltosen haastattelusta.

Tuoreimmat aiheesta

Remu Aaltonen