Kaksikko kiristi Remu Aaltoselta kymmenien tuhansien eurojen Cadillacin – tuomio lieveni hovioikeudessa

1.03859036
Pasi Murto/All Over Press
Julkaistu 04.01.2023 14:09
Toimittajan kuva

Eetu Ruonakoski

eetu.ruonakoski(at)mtv.fi

@eeturuonakoski

Helsingin hovioikeus lievensi kahdelle henkilölle annettua tuomiota muusikko Remu Aaltosen kiristämisestä. Hovioikeus ei pitänyt tekoa törkeänä, toisin kuin käräjäoikeus aiemmin.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kaksikon törkeästä kiristyksestä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin vuoden 2021 alussa.

Kaksikko meni Aaltosen kotiin lokakuussa 2018 ja pakotti muusikon luopumaan noin 45 000 euron arvoisesta Cadillac-henkilöautostaan. Aaltonen pantiin allekirjoittamaan luovutustodistus ja lisäksi häneltä vaadittiin 60 000 euroa tilisiirtona.

Vaatimuksia oli tehostettu uhkailulla.

Kiristyksen taustalla oli vanha Aaltoseen kohdistunut rikosepäily, josta oli jo tehty syyttämättäjättämispäätös. Aaltosen allekirjoittama sopimus oli tuomion perusteella laadittu eräänlaiseksi hyvitykseksi näistä vanhoista asioista.

Oikeudessa Aaltonen itse ihmetteli, miksi häntä vastaan oli käännytty. Hän tunsi toisen kiristäjistä pidemmältä ajalta.

Ehdotonta vankeutta

Käräjäoikeus tuomitsi toiselle kiristäjälle vuoden ja kaksi kuukautta vankeutta, toiselle seitsemän kuukautta. Molempien tuomiot olivat ehdottomia, sillä kummallakin on rikostaustaa.

Hovioikeuden silmissä teko ei kuitenkaan täyttänyt törkeän kiristyksen tuntomerkkejä.

Vuonna 1959 syntyneen miehen syyksi luettiin perusmuotoinen kiristys ja rangaistukseksi määrättiin 9 kuukautta ehdotonta vankeutta.

Vuonna 1981 syntynyt nainen sai niin ikään tuomion perusmuotoisesta kiristyksestä. Hänelle tuomittiin 5 kuukauden ehdoton vankeusrangaistus.

Nainen sai lyhyemmän vankeustuomion kuin mies, sillä hänen osuuttaan tapahtumissa pidettiin vähäisempänä. Hovioikeus katsoi , että kiristykseen oli ryhdytty miehen aloitteesta.

Naiselle tuomittua rangaistusta alensivat myös naisen aiemmat rikostuomiot.

Lue myös: Remu Aaltosta kiristänyt kaksikko tuomittiin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin – toinen henkilöistä tuttu pitkältä ajalta

Tuoreimmat aiheesta

Hovioikeus