Renault on paljastanut järjestelynsä tekniikkaguru Marcin Budkowskin rekrytointiin liittyen. Kaappaus herätti kilpailevien F1-tallien leireissä närää, sillä Budkowski toimi aiemmin Kansainvälisen autoliiton F1-osaston teknisenä johtajana.
Kilpailevien tallien kritiikin mukaan Budkowski voisi hyödyntää Renault'lla muista talleista aiemmin saamiaan tietoja.
Renault kuitenkin vakuuttaa, ettei toimitusjohtajaksi rekrytoitu Budkowski osallistu F1-autojen kehittämiseen ennen huhtikuuta. Renault'n tallipäällikkö Cyril Abiteboul korostaa, että talli ei ole kiinnostunut muiden autojen salaisuuksista.
– Ymmärrän muiden tallien skeptisyyden, mutta emme rekrytoi Marcinin kaltaista henkilöä toimitusjohtajan paikalle sen takia, mitä hän tietää muista tiimeistä, Abiteboul sanoo Motorsport.comin mukaan.
Budkowski liittyy Renault'n palkkalistoille jo nyt tammikuussa. Alkuun hänen tehtävänään on oppia Renault'n muita moottoriurheilutoimintoja ja konsernirakennetta.
– Rekrytoimme hänet hänen ominaisuuksiensa, kokemuksensa ja taitojensa takia. Hänellä on fantastinen CV, ja hän hän sopii täydellisesti toimeen kehittämään Renaultia F1-sarjassa seuraavalle tasolle.
Abiteboulin mukaan Budkowskin tehtävänä on kehittää Renaultia vahvasta keskikastin tiimistä huipputalliksi. Kovana tavoitteena on alkaa taistella mestaruudesta jo 2020–2021.
– Haluan Marcinin rakentavan täydellisen 2020-luvun F1-tallin.