Tehdastallina paluun F1-sarjaan tekevä Renault vahvisti keskiviikkona kuljettajansa alkavaksi kaudeksi.
Renault'n autoja kuljettavat tulokaskuski Jolyon Palmer sekä yhden kauden kokemuksen omaava Kevin Magnussen. Varakuljettajana toimii Esteban Ocon. Jo aiemmin tällä viikolla selvisi, että sopimuksessa ollut kuljettaja Pastor Maldonado ei jatka tallissa.
Viimeksi vuosina 2002-10 tehdastallina toiminut Renault tekee paluun omana tallinaan ostettuaan Lotuksen. Lotus teki sopimukset Palmerin ja Maldonadon kanssa, mutta tanskalainen Magnussen korvaa siis Maldonadon.
Palmer on toiminut aiemmin Lotuksen testikuskina. 23-vuotias Magnussen ajoi kauden 2014 McLarenilla ja oli heti debyyttikisassaan upeasti toinen. Lopulta hän keräsi 55 pistettä ja oli MM-sarjassa 11:s. Viime kaudella hän oli McLarenin varakuljettaja.
Magnussen voitti Renault 3,5 -sarjan mestaruuden vuonna 2013. Britti Palmer on 25-vuotias ja hän voitti GP2-sarjan kaudella 2014.
Kuljettajia yhdistää se, että he ovat toisen polven F1-kuskeja. Jonathan Palmer ajoi seitsemän kautta 1980-luvulla ja Jan Magnussen rikkonaisesti kolmella eri kaudella 1990-luvulla.
Esteban Ocon