Renny Harlinin ja Johanna-rakkaan kihlakuvat julki! Tässä on ohjaajan ostama ökysormus

8:07img
Vuosia ulkomailla asunut ohjaaja Renny Harlin liikuttui lähes kyyneliin muistellessaan ikimuistoista kesää Suomessa
Julkaistu 16.02.2021 07:44
Toimittajan kuva

Iriz Silander

iriz.silander@mtv.fi

@iriziriz

Ohjaaja Renny Harlinin, 61, kihlautui ystävänpäivänä puolisonsa Johanna Kokkilan, 27, kanssa.

Ohjaaja Renny Harlin ja tämän puoliso Johanna Kokkila kihlautuivat ystävänpäivänä Istanbulissa luksushotellissa, asiasta uutisoi tuolloin Ilta-Sanomat. Seuraavana päivänä pari kertoi siitä myös sosiaalisessa mediassa.

Kokkila julkaisi hempeitä kuvia kihlaparista omalla Instagram-tilillään. Ensimmäisessä kuvassa Harlin suukottaa tulevaa vaimoaan hellästi poskelle. Toisessa kuvassa pari poseeraa hotellinaulassa.

Kolmannessa kuvassa etualalla kimaltelee upea sormus, jonka arvo on IS:n tietojen mukaan yli 30 000 euroa.

Pääset katsomaan kaikki kuvat painamalla nuolesta.

– Tuleva morsian, Kokkila kirjoittaa kuvien yhteydessä.

Myös Harlin jakoi hempeitä kuvia.

– Elämäni onnellisin päivä. Valmistaudun avioitumaan kaikista luovimman, älykkäimmän, hauskimman ja kauneimman naisen, jonka olen koskaan tavannut.

LUE MYÖS: Apu: Renny Harlin löysi 35 vuotta nuoremman rakkaan Luokkakokous-elokuvan kuvauksista: ”Laitan tämän suhteen ja Johannan etusijalle milloin tahansa”

– Hänen hellä sielunsa ja puhdas sydämensä inspiroi minua tavoittelemaan täyttä potentiaaliani töissä, elämässä ja rakkaudessa, Harlin kirjoittaa.

Kokkila ja Harlin tapasivat toisensa kesällä 2020 Luokkakokous 3 -elokuvan kuvauksissa.

Tuoreimmat aiheesta

Renny Harlin