Retro 1983: SMP:n voitto vaikeutti hallitusneuvotteluja

vaali83/3
Puoluejohtajat ennustivat vuoden 1983 hallitusneuvotteluista vaikeita.
Julkaistu 18.02.2015 20:00

MTV UUTISET

Kevään 1983 eduskuntavaalien voittaja oli SMP, joka kasvatti paikkamääräänsä kymmenellä kansanedustajalla.

Puolue sai Arkadianmäelle 17 kansanedustajaa.

Puolueen puheenjohtaja Pekka Vennamo sanoi, että vaalivoitto on enemmän Suomen kansan kuin puolueen voitto.

– Suomen kansa osoitti kouriintuntuvasti jokaiselle puolueelle, että olisi jo korkea aika kuunnella kansan tahtoa enemmän silloin kun päätöksiä eduskunnassa ja hallituksessa tehdään. 

 8:25img

Keskustan puheenjohtaja Paavo Väyrynen piti hallituksen muodostamista vaikeana.

Samoilla linjoilla oli myös pääministeri Kalevi Sorsa (sd).

– Ennustin jo vuosi ennen, että näistä neuvotteluista tulee vaikeat ja pitkät. En kykene sanomaan, mille pohjalle hallitus muodostuu, Sorsa sanoi. 

Tuoreimmat aiheesta

Retro