Retro 1987: Muistatko hokemat "hallittu rakennemuutos" ja "verouudistus"?

evaali87
Presidentti Mauno Koivisto kättelee vaalien jälkeisen hallituksen 30.4.1987. Pääministeriksi tuli Harri Holkeri.
Julkaistu 28.02.2015 20:00

MTV UUTISET

Vuonna 1987 poliittiseen sanastoon ilmestyi aivan uusia, ihmeellisiä sanoja.

Vuosi muistetaan sinipunan vuotena. Kokoomus onnistui hallitusunelmissaan ja Paavo Väyrynen pettyi omissaan.

7:34img

Poliittiseen termistöön lanseerattiin myös kolme uutta hokemaa: työelämän uudistus, verouudistus ja hallittu rakennemuutos.

 – Se, mitä ne pitävät sisällään ei ole vielä täysin valjennut, toimittaja Merja Ylä-Anttila raportoi. 

Kaksien vaalien vuosi

Vuotta leimasivat myös kahdet vaalit, ensin eduskuntavaalit ja sen jälkeen presidentinvaalit.

Eduskuntavaalit olivat monella tapaa yllätysvaalit. Oikeisto voitti, kokoomus peräti yhdeksän paikkaa.

– Kommunistit, jotka esiintyivät kahdessa puolueessa, hävisivät vähemmän kuin odotettiin. Sosiaalidemokraatit enemmän kuin he itse ikinä kuvittelivat.  Myös vihreät pettyivät. Kannattajat eivät vaivautuneet vaaliuurnille, vaikka gallupit toista lupasivatkin. 

Tuoreimmat aiheesta

Retro