Riikka Purra menetti äitinsä 12-vuotiaana – kertoo, kuinka suuri suru vaikutti hänen elämäänsä

1:51img
Riikka Purra menetti äitinsä ollessaan vain 12-vuotias – onko tragediaa voinut kääntää millään tavalla vahvuudeksi?
Julkaistu 01.08.2023 14:10
Toimittajan kuva
Alexia Tänav

alexia.tanav@mtv.fi

Valtionvarainministeri Riikka Purra kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan Kesäterassi-ohjelmassa. Haastattelu on kuvattu ennen rasismikohua.

Valtionvarainministeri Riikka Purra (ps.) nähdään vieraana Kesäterassi-ohjelmassa tiistaina 1. elokuuta. Jaksossa nähtävä haastattelu on nauhoitettu 7. kesäkuuta, jolloin Purran 15 vuoden takaiset, riikka-nimimerkillä kirjoitetut rasistiset viestit Jussi Halla-ahon blogin vieraskirjassa eivät olleet nousseet esiin julkisuudessa.

Haastattelussa sivutaan sekä Purran yksityiselämää että hänen poliittista uraansa. Ohjelman juontaja Antero Mertaranta kysyy Purralta, millainen hänen lapsuutensa ja nuoruutensa oli.

Sanoisin tässä kultaisessa keski-iässä, että se oli ihan ok. Mutta toki se oli aika värikäs ja siellä tapahtui ja sattui, Purra sanoo.

Purra kertoo lapsuuteensa ja nuoruuteensa mahtuneen myös traagisia tapahtumia. Hänen äitinsä menehtyi Purran ollessa vasta 12-vuotias.

– (Äidin kuolema) vaikutti erityisesti elämään siitä eteenpäin. Mutta nuo ovat kaikki sellaisia asioita, että niiden kanssa pitää olla tässä iässä viimeistään sinut, että pysyy tasapainoisena, onnellisena ja kiitollisena, hän sanoo.

Mertaranta muistaa Purran sanoneen aiemmin, ettei äidin kuolema ollut vain yksittäinen elämäntapahtuma, vaan irroittamaton osa hänen omaa persoonaansa. Hän kysyy, mitä Purra tällä tarkoitti. Purra tarkentaa, että kun lapsuudessa tapahtuu jotain vastaavaa, vaikuttaa se koko elämään.

Lue myös: Näin Riikka Purra puhuu Kesäterassi-ohjelmassa Jussi Halla-ahon vaikutuksesta poliittiseen uraansa – ohjelma kuvattiin ennen rasismikohua

– On psykologisessa, mentaalisessa kasvussa hyvin herkässä iässä, murrosiän kynnyksellä, ja kun koko elämä laitetaan uusiksi, niin totta kai se vaikuttaa ylipäätään kiintymyssuhteisiin, luottamukseen ja perusturvallisuuteen. Olen itsenäistynyt hyvin nuorena ja alkanut hoitaa asioitani, hän sanoo.

Purra kuvaa olleensa nuoruudessaan aina reipas tyttö ja selvinneensä erilaisista tilanteista.

– Ehkä ulkoisesti näytti siltä, että kaikki on kunnossa, mutta totta kai tällaiset asiat pitää jossain vaiheessa käsitellä. Itselleni se tuli sitten vähän myöhemmin.

Mertaranta kysyy, onko traagista tapahtumaa voinut kääntää millään tavoin vahvuudeksi. Katso Purran vastaus yllä olevalta videolta!

Kesäterassi MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla maanantaista perjantaihin klo 19.30.

Tuoreimmat aiheesta

Riikka Purra