Riikka Purra on tehnyt valintansa presidentinvaaleissa: "Ihmiset äänestävät pienempää pahaa, se on hyvä"
Yksi presidentinvaalien toisen kierroksen polttavimmista kysymyksistä on se, miten perussuomalaisten kannattajat aikovat toimia. Puolueen puheenjohtaja Riikka Purra kertoi omasta päätöksestään epäsuorasti MTV:n Uutisextrassa.
Perussuomalaisten ehdokas Jussi Halla-aho sai ensimmäisellä kierroksella yli 600 000 ääntä, joita sekä Pekka Haavisto että Alexander Stubb nyt tavoittelevat.
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra ei ole ottanut suoraan kantaa kummankaan ehdokkaan puolesta. Asiasta kysyttiin häneltä myös MTV Uutisextran haastattelussa.
Purra sanoo aikovansa äänestää vasta varsinaisena äänestyspäivänä ja siihen asti seuraavansa mielenkiinnolla vaalikeskusteluja.
Purra toteaa, että valinta ei ole enää auki, mutta hän pitää äänestyspäätöksen omana tietonaan ja luottaa puolueen jäsenten kykyyn tehdä omat päätöksensä. Tämän jälkeen hän kuitenkin jatkoi:
– Vaikka presidentti puolueensa jäsenyydestä luopuukin, niin totta kai hallituskumppani kokoomuksen ehdokas on varmasti puoleen jäsenenä lähempänä perussuomalaisia. Mutta nämä asiat eivät ole yksinkertaisia.
Pekka Haavisto on Purran mukaan vihreiden ehdokkaana lähtökohtaisesti kauempana perussuomalaisista. Ylipäätään äänestyspäätös voi olla monelle perussuomalaiselle vaikea ja Purra on kuullut myös monen puolueen jäsenen aikovan jäädä kotonaan kotiin.
– Vaaleissa ihmiset äänestävät myös niin sanottua pienempää pahaa. Se on varsin hyvä lähestymistapa.
Lue myös: Valtiovarainministeri Purran mukaan lisäsopeutustarve on jopa 3 miljardia euroa tällä vaalikaudella
Katso koko Uutisextra tästä!
Uusimmat
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
Lataa lisää