Varsinais-Suomen käräjäoikeus on vanginnut 23-vuotiaan miehen epäiltynä taposta Turussa viime perjantaina.
Epäilty henkirikos tapahtui Vanhalla Hämeentiellä sijaitsevassa asunnossa perjantaina aamuyöllä.
Rikoskomisario Mika Paaer kertoi STT:lle, että epäilty ja uhri olivat ajautuneet riitaan, joka oli kärjistynyt siihen, että epäilty oli teräaseella surmannut uhrin. Noin kolmekymppinen mies kuoli vammoihinsa sairaalassa.
Paaer ei avaa tarkemmin, mikä poliisin käsityksen mukaan oli johtanut riitaan uhrin ja epäillyn välillä. Poliisin mukaan osapuolet eivät olleet tunteneet toisiaan pitkään ennen tekoa.
Veriteko tapahtui uhrin asunnossa. Kolmas henkilö oli yrittänyt tulla tilanteessa väliin, ja myös hän oli saanut vammoja teräaseesta, Paaer kertoi. Tämän vuoksi 23-vuotiasta epäillään myös törkeästä pahoinpitelystä. Hänet vangittiin maanantaina.