Riita johti puukotukseen Helsingissä – Poliisi: "Osapuolet tunsivat toisensa"

Poliisiauto Helsingissä.
Kuvituskuva.All Over Press
Julkaistu 04.10.2021 15:53
Toimittajan kuva
Jouko Luhtala

jouko.luhtala@mtv.fi

Poliisi epäilee noin 30-vuotiaan miehen puukottaneen noin 35-vuotiasta miestä Helsingin Kallion Kolmannella linjalla lauantaina (2.10.) alkuillasta.

Hätäkeskukseen tuli hieman iltakuuden jälkeen ilmoitus, jonka mukaan Kolmannen linjan ja Helsinginkadun risteyksessä oli tapahtunut puukotus. 

Uhria oli puukotettu useita kertoja ylävartalon alueelle, poliisi kertoo. Teräaseen iskuista aiheutui uhrille vakavia viilto- ja pistohaavoja.

Poliisi sai epäillyn tekijän nopeasti kiinni tapahtumapaikan lähistöltä Alppikadulta.

– Esitutkinnan perusteella vaikuttaa siltä, että osapuolet tunsivat toisensa ja heille oli tullut riitaa keskinäisistä asioista, kertoo rikostarkastaja Jari Koski.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkimista muun muassa suorittamalla kuulusteluja.

Lue myös: Tupakan pummaaminen päättyi ampumiseen – epäiltyä tekijä ei ole tavoitettu

Lue myös: Naapurit kuulivat avunhuutoja – asunnosta löytyi kuollut mies Helsingissä

Tuoreimmat aiheesta

Väkivalta