Rikkooko Temptation Island Suomen uusi elementti ohjelman perusajatusta? Tätä mieltä on Sami Kuronen

Näin Temppareiden alkoholikulttuuri on muuttunut vuosien saatossa – Sami Kuronen nimeää asiaan liittyvän yleisen harhaluulon 1:21
Näin Temppareiden alkoholikulttuuri on muuttunut vuosien saatossa – Sami Kuronen nimeää asiaan liittyvän yleisen harhaluulon

Temptation Island Suomi -ohjelmassa nähdään tulevalla kaudella uudistuksia. Ohjelman juontaja Sami Kuronen kertoi MTV Uutisille, mitä hän on mieltä ohjelman uudesta Hätähuuto-elementistä.

Neljä pariskuntaa laittaa jälleen suhteensa testiin, kun Temptation Island Suomi -ohjelma palaa televisioon 13. tuotantokauden jaksoin. Uuden pariskunnat julkistettiin keskiviikkona 23. lokakuuta järjestetyssä tilaisuudessa, jota isännöi ohjelman juontaja Sami Kuronen

Kuronen on juontanut Temptation Island Suomi -ohjelmaa aina sen ensimmäisestä tuotantokaudesta saakka. Hänen mukaansa ohjelman 13. kausi on hyvä sekoitus vanhaa ja uutta Temptation Islandia.

– Tässä on hauskanpitoa ja villiä meininkiä bileissä, mutta tässä on myös tosi paljon syvällistä puolta, mikä on mielestäni vuosi vuodelta vain kasvattanut rooliaan tässä ohjelmassa. Siellä puhutaan oikeista asioista ja oikeista tunteista tosi avoimesti, rehellisesti ja laajasti. Se on mielestäni hieno suunta, johon tämä ohjelma on mennyt, hän kertoi MTV Uutisille.

Kurosen mukaan tulevalla Temppari-kaudella nähdään hyvin erilaisia pariskuntia laajalla ikähaarukalla. Hänen mielestään osallistujien laaja ikähaarukka on hyvä asia.

– Kun on elämänkokemusta jo jonkin verran taustalla, niin ehkä on myös sellaista peilauspintaa tunteisiin ja ylipäätään haasteisiin, mitä tuo reissu väistämättä tuo eteen. Kävimme todella mielenkiintoisia keskusteluja varsinkin iltanuotioilla. Huomasin myös, että heistä jokainen pystyi matkan aikana tekemään hyvin hedelmällistä ja rakentavaa itsereflektiota. Sitä oli tosi mielenkiintoista seurata, hän sanoi.

Tulevalla Temptation Island Suomi -kaudella nähdään täysin uusi elementti, kun villoille ilmestyy pylväs, jonka nappia painamalla yhden varatun henkilön on mahdollista lähettää toisella villalla oleilevalle kumppanilleen hätähuuto ja tavata tämä kesken kuvausten. Hätähuuto-nappia on mahdollista painaa vain yhden kerran kauden aikana. Nappia painettaessa mahdollisuus hätähuutoon eväytyy kaikilta muilta osallistujilta molemmilla villoilla.

Se, että Hätähuuto-nappia voi painaa vain yhden kerran koko kuvausten aikana, asettaa Kurosen mukaan paineita. Nappia ei hänen kertomansa mukaan paineta heppoisin perustein.

– Jos oikeasti on hätä tai pakottava tarve nähdä se toinen, niin sitten joutuu käymään muiden varattujen kanssa keskustelun siitä, onko ok, että käyttää kaikkien edestä sen ainoan kerran, Kuronen sanoi.

– Toisaalta hyvänä puolena on se, että jos siellä alkaa oikeasti isosti ahdistamaan tai mietityttämään ja tulee pakottava tarve nähdä toinen, niin siihen avautuu tämän myötä mahdollisuus. Mutta siinä on puolensa ja puolensa, ja täytyy tosi tarkasti tehdä päätös, olenko minä juuri se, joka napin painaa pohjaan, hän jatkoi.

Aiemmilla Temptation Island Suomi -kausilla parit eivät ole nähneet toisiaan kuvausten aikana lainkaan. Jotkut parit ovat aiemmilla kausilla jopa lähteneet viettelysten saarelta kesken kaiken pois, sillä erossaolo sekä se, ettei oman kumppanin kanssa pääse juttelemaan asioita halki, ovat olleet liikaa. 

Kurosen mukaan Hätähuuto-napin olemassaolon voi ajatella rikkovan Temppareiden perusajatusta siitä, etteivät parit näe toisiaan kuvausten aikana lainkaan. Hän ei kuitenkaan näe asiaa niin.

– Syyn täytyy olla tosi painava, että kutsun sinne toiselle puolelle lähettää. Kukaan tuskin tulee painamaan nappia vain sen takia, että nyt on vähän ikävä, vaan kun on oikeasti isoista asioista kyse. Minä näen sen vain positiivisena mahdollisuutena. Se, painetaanko nappia tulevalla kaudella vai ei, jää nähtäväksi, hän sanoi.

Uusi Temptation Island Suomi -kausi alkaa Nelosella ja Ruudussa 13. marraskuuta.

Lue myös:

    Uusimmat