Rikolliset meloivat henkensä kaupalla huumeita tulvivan Torniojoen yli Suomeen – sitten iski Tulli

1:05img
Kartta havainnollistaa, miten ja mistä huumeita kuljetetaan Suomeen
Julkaistu 03.11.2022 08:52
Toimittajan kuva

Tommi Forsman

tommi.forsman@mtv.fi

Tulli takavarikoi alkukesästä Torniossa viisi kiloa hasista, jonka kaksi henkilöä olivat hetkeä aikaisemmin tuoneet melomalla kumiveneellä Ruotsista Suomeen Tornionjoen yli.

Tullin mukaan joen ylitys kumiveneellä ilman pelastusliivejä oli riskialtis teko, sillä joki oli tulvakorkeudessa ja virta voimakas.

Tutkinnan aikana Tulli takavarikoi myös noin neljä kiloa amfetamiinia, joka oli kätketty Ruotsin puolella maastoon rajan tuntumaan odottamaan salakuljettamista Suomeen.

– Olemme tehneet tutkinnan aikana tiivistä yhteistyötä sekä Suomen poliisin että Ruotsin tullin ja Ruotsin poliisin kanssa, kertoo tutkinnanjohtaja Pekka Jauhola.

Törkeästä huumausainerikoksesta epäiltyinä on ollut kolme henkilöä. Tulli pidätti yhden epäillyistä välittömästi joen ylittämisen jälkeen ja kaksi muuta rikokseen osallistunutta muutamaa päivää myöhemmin Torniossa.

Tapausta on käsitelty lokakuussa Lapin käräjäoikeudessa, joka langetti tekijöille vankeutta useista huumausainerikoksista vajaasta kahdesta vuodesta viiteen vuoteen.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Rikosasiaa tutkittiin törkeänä huumausainerikoksena.

Lue myös: Kuorma-auto poikkesi reitiltään Hausjärven syrjäiselle levähdyspaikalle – kyydistä jäi sata kiloa amfetamiinia, kuljettajalle vuosia vankeutta

Tuoreimmat aiheesta

Huumeet