Rikospaikka palaa tauolta 16. kaudelle – ohjelmassa uusi osio ja uudet vakivieraat

MTV:n suosittu ajankohtaisohjelma Rikospaikka palaa uusin jaksoin keskiviikkoiltoihin tutulle ohjelmapaikalle. 

Tiia Palménin ja Pekka Lehtisen toimittamassa Rikospaikka-ohjelmassa käsitellään viikon tärkeimmät rikosuutiset ja studiohaastattelussa nähdään kiinnostavimmat sekä ajankohtaisimmat vieraat.

Uutena 16. kaudella nähdään Roustaa tai Ratkaise -osio, jossa tunnetut vangit Janne "Nacci" Tranberg ja Lilya Kurganov sekä ex-vanki Lauri "Late" Johansson roastaavat kukin omalla vuorollaan jonkin rikosmaailman ilmiön tai aiheen tai esittävät oman ratkaisunsa ajankohtaiseen rikoskysymykseen.

– Voidaan varmasti sanoa, että kaikki nämä kolme henkilöä ovat niin sanottuja kokemusasiantuntijoita rikosmaailman asioihin. Heillä on mielipiteitä ja he uskaltavat myös sanoa ne ääneen, kertoo Lehtinen. 

Tietysti Nacci ja Late ovat erityisen tunnettuja kasvoja rikostaustansa takia. On myös hyvä, että joukkoon saatiin naisvanki tuomaan esiin naisnäkökulmaa rikollismaailmasta, jatkaa Palmén.

Rikospaikka jalkautuu jälleen erilaisille rikospaikoille ympäri Suomea. Uudella kaudella käsitellään kattavasti vanhojen rikostapausten tutkintaa ja taustoja, ja mukana on muutama Suomen rikoshistorian tunnetuimmista tapauksista sekä katoamismysteeri.

Kommentoivassa Sellipuheet-osiossa Pekka Lehtinen ja ex-poliisi, dekkaristi, Kalevi Puonti puivat rikosuutisia ja niiden taustoja.

Rikospaikan 16. kaudella on yhteensä 13 jaksoa.

Rikospaikka keskiviikkoisin 18.9. lähtien MTV Katsomossa ja klo 22.35 MTV3-kanavalla. 

Rikospaikan edellisiä kausia voi katsoa täältä.

Lue myös:

    Uusimmat