Rikosseuraamuslaitos: Vankiloissa työskentelevät saavat yhä enemmän uhkauksia

AOP Vankila Vantaa 2014
All Over Press
Julkaistu 20.09.2022 13:45(Päivitetty 20.09.2022 14:42)

MTV UUTISET – STT

Vankiloissa ja muissa Rikosseuraamuslaitoksen työpaikoissa työskentelevät joutuvat yhä useammin tappouhkausten sekä muun uhkailun ja väkivallan kohteeksi, kertoo Rikosseuraamuslaitos.

Henkilökuntaan on laitoksen mukaan kohdistunut paljon syyttelyä, asiatonta kielenkäyttöä ja sanallista uhkailua. Lisäksi valvontahenkilökunta kohtaa työssään fyysistä vastarintaa, kuten potkimista, sylkemistä ja tönimistä.

–  Ilmoitusmäärät ovat olleet tasaisessa kasvussa vuosia, sanoo Rikosseuraamuslaitoksen työsuojelupäällikkö Petri Nurmi tiedotteessa.

Laitoksen tuoreimmassa tarkastelussa ovat viime vuoden ja kuluvan vuoden tammi-huhtikuun uhkailmoitukset. Tällä ajanjaksolla uhkatilanteita oli ilmoitusten perusteella yhteensä 73. Uhkailmoituksista 16 koski väkivaltaa. 

Lue myös: Vankilatyöntekijät MTV:lle: Työkuorma kasvanut valtavaksi, johto kieltänyt kertomasta ongelmista: "Osastolla saattaa olla 50 vankia ja yksi vartija tuntien ajan"

Tuoreimmat aiheesta

Vankila