Rikostoimittajat: Postinjakajan murha on pimeänä, mutta kulisseissa tapahtuu – "Ei poliisi aivan tyhjin käsin ole"

9:29img
Poliisi pitää mahdollisena, että murhaaja on saattanut kertoa teostaan jollekin. Miksi? Katso Rikostoimittajat-keskustelu yltä.
Julkaistu 22.03.2023 15:44
Toimittajan kuva

Eetu Ruonakoski

eetu.ruonakoski(at)mtv.fi

@eeturuonakoski

Vantaalla tapahtunut postinjakajan murha on yhä pimeänä, mutta poliisi tutkii parhaillaan useammankin ihmisen liikkeitä. MTV:n Rikostoimittajat ruoti aihetta Uutisaamussa.

Tapauksen tutkintavastuu siirtyi eilen KRP:lle. Kuukausia pimeänä olleelle henkirikokselle ei toistaiseksi ole löydetty epäiltyä, mutta tilanne ei Rikostoimittajien mukaan ole toivoton.

– Tilanne on ulkoa päin katsoen "huono", mutta ei poliisi aivan tyhjin käsin ole, kuvailee rikostoimittaja Eetu Ruonakoski.

Tutkintatyötä on jatkettu kulissien takana aktiivisesti, vaikka läpimurtoa ei olekaan vielä saavutettu. Parhaillaan poliisi selvittää useamman tapahtuma-alueella tapahtuma-aikaan mahdollisesti liikkuneen henkilön liikkeitä.

Toistaiseksi ketään ei ole nimetty epäillyksi, mutta tilanteeseen voi tulla muutos, kun tutkimukset etenevät. Poliisi kertoi aiemmin MTV Uutisille saaneensa tapaukseen liittyen jopa 20 varteenotettavaa vihjettä.

– Voi olla, että kun asiaa kaivellaan ja listaa seulotaan ja sieltä suljetaan ihmisiä pois, jäljelle jää tekijä, pohtii rikostoimittaja Ruonakoski.

Poliisi itse uskoo vahvasti, että tapaus saadaan ratkaistua.

Tutkintavastuun siirtymisen myötä tapauksen selvittelyyn on ainakin enemmän resursseja. KRP:ssä asian selvittelyyn on varattu useampi rikostutkija, rikostoimittaja Pekka Lehtinen kertoo.

– Kyllä minullakin on sellainen tutina, että ne sen tekijän vielä kaivaa, hän sanoo.

Poliisi pitää mahdollisena, että murhaaja on saattanut jo kertoa teostaan jollekin toiselle. Mihin luulo perustuu? Katso koko keskustelu artikkelin yllä olevalta videolta.

Lue lisää tutkinnan uusista käänteistä: Myyrmäen postinjakajan murhan tutkinta siirtyy KRP:lle – poliisi tutkii useampaa ihmistä ja on varma, että juttu ratkeaa: "Se on selvä"

Tuoreimmat aiheesta

Henkirikokset