Rinne parjaa sotepäätöstä: Verorahat voivat valua veroparatiiseihin

Ant
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne eduskunnan Helsingissä 6. marraskuuta 2015. Lehtikuva
Julkaistu 07.11.2015 12:52
Toimittajan kuva

Marjaana Wikman

marjaana.wikman@mtv.fi

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kritisoi hallituksen sote-ratkaisua. Hallitus sopi viime yönä, että sote-palveluita järjestetään 15 alueen puitteissa. Itsehallintoalueita perustetaan 18.

– Olen huolissani siitä, että tämä kivalta kuulostava ”vapaus valita” voi tarkoittaa, että pienituloisten saaman palvelun laatu saattaa heikentyä, kun yksityiset firmat tulevat kilpailuun mukaan. Sosiaali- ja terveyspalveluiden temmellyskenttä laajenee, ja sitten niistä syntyvät verotulot saattavat siirtyä veroparatiiseihin, Rinne sanoo MTV Uutisille.

Rinnettä huolettaa eniten se, että uudistuksessa kansalaisten saaman palveluiden laatu ja saatavuus heikkenevät.

– Tätä uutta ehdotusta on vielä vaikea hahmottaa, koska tässä on uusia elementtejä mukana verrattuna siihen, mitä pääministeri esitteli meille oppositiojohtajille loppuviikosta, Rinne toteaa.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman puolestaan peräänkuuluttaa riippumatonta vaikutusarviota hallituksen päätöksille.

– Mitä tapahtuu rahoitukselle, entä vastuunjako alueilla? Mistä luvatut peräti kolmen miljardin säästöt tulevat? Nämä ovat tarpeellisia tietoja asian tarkemmalle arvioinnille. Hallituksen tulee altistaa päätöksensä riippumattomien asiantuntijoiden arvioitavaksi.

Tuoreimmat aiheesta

Sipilän hallitus