Rintasyöpädiagnoosista vastikään kertonut Floor Jansen kertoo, että leikkaus, jossa hänen syöpäkasvaimensa poistettiin, sujui ongelmitta.
Nightwish-yhtyeen laulaja Floor Jansen kertoi muutama päivä sitten, että hänellä todettiin rintasyöpä pari viikkoa sitten.
Nyt laulajatar kertoo, että leikkaus, jossa syöpäkasvain poistettiin torstaina, sujui ongelmitta.
– Kasvaimenpoistoleikkaus sujui hyvin ilman yllätyksiä. Toivun hyvää vauhtia ja minun pitäisi olla pian taas tolpillani, Jansen kirjoittaa vapaasti käännettynä Twitterissä.
Maailmankuulu artisti haluaakin kiittää häntä hoitanutta hoitohenkilökuntaa, joka piti Jansenin mukaan hänestä hyvää huolta.
– Tunsin oloni täysin turvalliseksi osaavissa käsissänne. Te kaikki olette sotilaita, ette vain sairaalassa, jossa sain hoitoa, vaan [hoitohenkilökunta] maailmanlaajuisesti, hän kehuu vuolaasti kiitellen.
Kasvaimen tutkimuksiin menee muutama viikko
Jansen kertoi jo aiemmin Twitter-kirjoituksessaan, että ennuste parantumisen osalta on hänen osaltaan erittäin hyvä.
Laulajan mukaan kyseessä ei alustavien tietojen mukaan vaikuttanut olevan aggressiivinen syöpä, ja se ei ilmeisesti ole päässyt leviämään.
Jansenin mukaan vielä tulee kuitenkin odottaa lopullisia tuloksia.
– Menee muutama viikko saada selville, millaisia löydöksiä kasvaimesta ja imusolmukkeesta on saatu, hän jatkaa.
Jansen saa kolmen kuukauden ajan sädehoitoa.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
Nightwish-laulaja jakoi kuulumisensa herkällä – vaikkakin kaksi vuotta vanhalla – kuvalla, jossa hän halaa tytärtään.
– Sana syöpä on järkyttävä. Kaikki, mitä pidit elämässä tärkeänä ennen tätä diagnoosia, muuttuu radikaalisti muutamassa minuutissa. Nyt haluan vain olla taas terve. Haluan nähdä tyttäreni kasvavan naiseksi. Haluan elää, Jansen kirjoitti aiemmin tällä viikolla.
Laulajalla ei hänen omien sanojensa mukaan ollut aavistustakaan siitä, että hän sairastaa syöpää. Kasvain löydettiin rintojen röntgentutkimuksessa, mammografiassa, joka hänelle tehtiin rutiinitoimenpiteenä.
– Jos en olisi mennyt [mammografiaan], kasvain olisi jäänyt huomaamatta. Vuoden päästä se olisi voinut kasvaa paljon isommaksi, hän kirjoittaa.
Laulaja kannustaakin kaikkia käymään säännöllisesti mammografiassa, vaikkei huolta omasta terveydestä olisikaan.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.