Rion pituusfinaalissa hurjaa draamaa – upea kultaputki katkesi

GettyImages-589390462
Jeff Henderson nappasi olympiakultaa viimeisellä hypyllä. 2016 Getty Images
Julkaistu 14.08.2016 04:35
Toimittajan kuva
Ossi Karvonen

ossi.karvonen@mtv.fi

@ossikarvonen

Yhdysvaltalainen Jeff Henderson ponnisti miesten pituushypyn olympiavoittoon Riossa lauantaina. Brittiläisen Greg Rutherfordin kultaputki katkesi.

Henderson ponnisti mestariksi viimeisellä kierroksella tuloksella 838. Parhaansa hyppäsi viimeisellä myös Rutherford (829), ja nämä suoritukset pudottivat USA:n Jarrison Lawsonin mitaleilta. Hopeaa nappasi Etelä-Afrikan Luvo Manyonga, joka jäi voittotuloksesta vain sentin.

Kilpailussa nähtiin muutama kuohuttanut tilanne. Ensin Rutherford tivasi pitkään virkailijoilta oliko hänen erittäin pitkä neljäs hyppynsä yliastuttu. Järjestäjät olivat kuitenkin sitä mieltä, että puolustavan mestarin piikkarista jäi merkki vahaan. 10.5828334ay

Greg Rutherford ei pystynyt pinnistämään voittoon.

Myös Lawsonin viimeinen, kisan päättänyt hyppy aiheutti tykytyksiä. Ensin näytti siltä, että Lawson ponnisti uudestaan kilpailun johtoon, mutta taululle tärähti lukemat 778. Tämä aiheutti kohahduksen hyppypaikalla, mutta lopulta selvisi, että yhdysvaltalaisen käsi osui hiekkaan takapuolen takana.

Rutherford oli voittanut ennen Rioa edellisen olympiafinaalin, MM-finaalin, kaksi EM-finaalia ja Kansainyhteisön kisojen finaalin. Viiden arvokisavoiton putki tuli siis päätökseen.