Nukkuvan vauvan kotiin jättäminen lyhyen kauppareissun ajaksi on herättänyt runsaasti keskustelua englantilaisella verkkosivustolla. Mitä mieltä sinä olet asiasta?
Viikko sitten Ison-Britannian suurimmalle äideille kohdennetulle verkkosivulle lähetetty kysymys herätti paljon keskustelua. Dakin1-niminen käyttäjä kysyi, mitä mieltä vanhemmat ovat 10-kuukautisen vauvan jättämisestä yksin kotiin kauppareissun ajaksi.
Suurin osa Mumsnet.comin keskusteluun osallistuneista vanhemmista on odotusten mukaisesti ollut yksin jättämistä vastaan, mutta hyvinkin erilaisista syistä.
Tulipalo yleisin syy olla jättämättä lasta yksin
Kyselyssä haluttiin tietää, jättäisivätkö vanhemmat 10 kuukautta vanhan vauvan nukkumaan yksin kotiin seitsemäksi minuutiksi. Kyseessä olisi tilanne, jossa vauva nukkuisi päiväunia aina samaan aikaan vähintään tunnin ajan ja kauppa sijaitsisi 50 metrin päässä kotoa.
Kysymys on herättänyt aiheen ympärille vilkasta keskustelua, ja lähes 900 vanhempaa on antanut aiheesta oman mielipiteensä. Suurin osa vanhemmista antoi kysymykseen kieltävän vastauksen. Suurin syy siihen, ettei vauvaa haluta jättää kotiin, liittyy tulipaloriskiin.
– Tulipalo voi levitä huoneistoon todella nopeasti, lukuisat kommentoijat pohtivat.
– Olen varma, että lapsi pärjää yksin seitsemän minuuttia, mutta se olisi pitkä aika huutaa ilman, että kukaan tulee lohduttamaan, toinen kommentoija perustelee.
Osa vanhemmista huomauttaa, että aina ei ole kyse siitä, että lapselle voisi sattua jotain. Jos äidille itselleen tapahtuu jotain vakavaa kauppareissun aikana, kukaan ei tiedä lapsen olevan yksin kotona. Liikenneonnettomuudet ovat todella yleisiä, ja sattuvat yleensä lähellä kotoa.
Osa kommentoijista on kuitenkin sitä mieltä, ettei kaupassa käynti eroa lainkaan esimerkiksi suihkussa käymisestä tai puutarhahommien tekemisestä. Lapselle voi yhtä hyvin sattua jotain myös silloin, kun vanhempi on toisessa huoneessa. Kukaan ei voi vahtia vauvaansa jokaisella minuutilla.
Mitä mieltä sinä olet tästä paljon puhuttaneesta asiasta?
kilpailu
Lähde: Herfamily