Hellittämätön kipu teki arvokisamitalistin kesästä jälleen rikkonaisen. Ristomatti Hakolan mukaan olisi henkisesti helpompaa, jos voisi ajatella, että tämä on vain urheilua, mutta hänelle kyseessä on ammatti.
Kipu ja toistuvat vastoinkäymiset ovat pakottaneet Ristomatti Hakolan puntaroimaan huippu-urheilun mielekkyyttä. Uran jatkaminen on koetellut henkistä lujuutta, kun vaivat ja kivut ovat häirinneet kesäharjoittelua kolmatta vuotta peräkkäin.
Maastohiihtomaajoukkueen sanavalmis ilopilleri ei piristynyt hänelle tyypilliseen vitsailuun, kun hän kertoi harjoituskauden tunnelmistaan ja uran jatkonäkymistä maastohiihtäjien mediapäivänä Helsingissä.
– Tiedän, miltä tuntuu olla pohjalla. Kerron siitä tarkemmin henkilökuvassani joskus vuonna 2070, Hakola sanoi, ja vakava ilme alleviivasi sanoja.
Hakolan harjoituskausi on ollut rikkonainen hellittämättömän rasitusvamman takia. Häpyluun tulehdus haittaa varsinkin vapaan hiihtotavan harjoittelua.
– On se vaivannut perinteiselläkin hiihtotavalla, mutta olen tähän saakka pystynyt taistelemaan sen kivun kanssa, Hakola kertoi.
Sata tai nolla
Kipu uhkaa käydä sietämättömäksi, kun se jatkuu kuukaudesta toiseen eikä salli täysipainoista harjoittelua. Tilanne on henkisesti kuluttava, kun kunnianhimo ja tahto ovat törmäyskurssilla kehon kestävyyden kanssa.
– Huippu-urheilussa ei ole mitään järkeä, jos siinä ei laita itseään sataprosenttisesti peliin, Hakola selitti.
– Joku on ehdottanut, että vedä vähän löysemmin, mutta ei tätä voi tehdä niin. Olen halunnut pärjätä ja tehdä kaiken satasella. Ja urheilussa vaihtoehdot ovat oikeastaan sata tai nolla.
Hakolalla on Oberstdorfin 2021 MM-kisoista pariviestin hopea ja viime talvena hän kuntoutui vaikeuksistaan MM-kisojen viestijoukkueeseen, joka saavutti Planicassa viestihopean 4x10 kilometrin kilpailussa.
Nyt Hakola miettii, miten harjoituspohjat riittävät.
– Onnistuin edelliskausilla nousemaan vanhoilla höyryillä. Nyt tuntuu, ettei se ole enää niin helppoa, kun on kolmas vaikea vuosi menossa, Hakola tunnusti.
Kuin uskoisi joulupukkiin
Hakola tuntuu itsekin ihmettelevän, mistä hän on löytänyt voimaa jatkaa uraansa.
– Jokin saa hiihtämään uudestaan ja uudestaan, Hakola jatkoi.
– Se on kuin uskoisi joulupukkiin. Että jos vielä pystyisi nousemaan. Urheilu perustuu tällaisiin uskomuksiin.
Eikä luovuttaminenkaan olisi helppoa.
– Tilanne olisi henkisesti helpompi, jos osaisi jotenkin ajatella, että tämä on vain urheilua. Mutta minulle tämä on ammatti, ja olen tehnyt tätä 30 vuotta täysillä.
Uskoa ja luottoa mahdollisuuksiinsa Hakola pönkittää aiemmilla onnistumisilla.
– Olen pystynyt ennenkin nousemaan takaisin huippukuntoon. Esimerkiksi viime vuonna olin käytännössä puoli vuotta harjoittelematta ja nousin sieltä MM-joukkueeseen.
Tukena on myös valmentaja Teemu Pasanen.
– Hän on valmentanut minua vain pari katkonaista viime kautta, mutta hän tuntee minut 15 vuoden ajalta. Kyllä me on niinku..., Hakolan puhe katkesi.
Hakola mietti hetken keksiäkseen tilanteestaan vielä jotain positiivista.
– Nyt nivunen on taas vähän parempi, mutta sen kanssa ei saa tehdä yhtään virhettä. Ja virhe voi olla vaikka kaksi aluetta liiaksi kuormittavaa treeniä putkeen.
Joka tapauksessa Hakolan urheilu-ura jatkuu toistaiseksi.
– Haaveilin tästä ammatista koko lapsuuden. Taistellaan nyt, Hakola lupaa.