Keskenkuntoinen Matti Heikkinen päätti jättää maastohiihdon Tour de Skin kesken kiertueen toisen etapin jälkeen ja keskittyä harjoitteluun. MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä haluaisi ehdottomasti kuulla Laura Monosen ja Anne Kyllösen tekevän saman ratkaisun.
Heikkinen ilmoitti vetäytyvänsä Tourilta oltuaan 63:s sunnuntain 15 kilometrin vapaan kisassa. Isometsä piti ratkaisua ainoana järkevänä vaihtoehtona Heikkisen tilanteessa.
Sunnuntain kilpailut olivat Suomelta joukkueena täysi mahalasku, jos Krista Pärmäkosken neljättä sijaa ei ota huomioon. Laura Mononen jäi Pärmäkoskesta lähes kaksi minuuttia ja oli 43:s. Anne Kyllösen sijoitus oli 60:s. Miesten puolella suksi luisti vähintään yhtä mollivoittoisesti.
Kun tulokset ovat olleet tätä luokkaa koko alkukauden ajan, voisi kuvitella, että harjoittelu olisi oikea ratkaisu myös Monosen ja selkäleikkauksesta toipuvan Kyllösen kohdalla. Mutta ei Monosen, Kyllösen ja maajoukkueen päävalmentajan Matti Haaviston mielestä.
– Tuntuu, että tarvitsen vain kovia kisoja, että pääsen kiinni sellaiseen vauhtiin, jolla pystyy pärjäämään. Hiihtämiseni on ollut liikaa mukavuusalueella, Mononen totesi sunnuntaina.
– Alku lähti hyvin liikkeelle, mutta lopputuloksista huomaa, että se oli aivan lian kova vauhti tämän hetkiseen kuntoon nähden. Sitten kun hapot tulivat, niin tuntui siltä, että hiihto meni ihan kävelyksi. En yksinkertaisesti kestä niitä happoja, kun en ole päässyt kovia kisoja hiihtämään ja kovia tehoja tekemään, Kyllönen kommentoi.
– Annella on takana vaikea syksy selkäleikkauksen takia. Annen tavoite on päästä kilpailujen kautta askel askeleelta kuntoon. Sanoin Annelle, ettei aseta itselleen liian kovia haasteita ja vaatimuksia näihin alkukisoihin. Kun hän saa kisoja alle, niin varmasti olotila sieltä paranee, Haavisto puolestaan sanoi MTV Urheilulle.
4:05
Isometsän mielestä Suomen hiihto alkaa olla kriisissä Pärmäkosken ja Tourilta sivuun jääneen mieshiihdon timantin, Iivo Niskasen takana.
– Sunnuntai oli rehellisyyden nimissä yksi synkimmistä päivistä suomalaisessa maailmancup-hiihdossa pitkään aikaan. Ja sitten kun toiseksi synkin päivä oli lauantaina, niin laiva on aika lailla väärällä kurssilla tällä hetkellä.
"Kilpailun ideologia on pistää elimistö ahtaalle"
Palataan jutun alkuun. Miksi Monosen ja Kyllösen kannattaisi tehdä sama ratkaisu kuin Heikkinen ja keskittyä harjoitteluun? Isometsä selvittää ongelman juurta jaksaen.
– Kun tila on noin huono kuin Heikkisellä ja Monosella, niin kilpaileminen ei palvele, kun ei ole kilpailuvauhtia. Kilpailusta haetaan maksimaalista väsymystä ja hapenottoa. Niitä kilpailemalla yritetään nostaa. Mutta jos olet sen verran huonossa vireessä, ettet pääse maksimaaliselle hapenotolle, etkä jaksa hiihtää riittävän kovaa, niin perusteet kilpailemiselle katoavat, Isometsä toteaa.
– Kilpailut ovat parhaita harjoituksia, kun olet sellaisessa kunnossa, että pystyt hiihtämään kilpaa. Jos et ole, niin se kilpaileminen vie vain huonompaan suuntaan.
LUE MYÖS: "Työt on tehty huonosti" – Matti Heikkiseltä lohduton selvitys tilanteestaan
Pärmäkoski on hyvä esimerkki hiihtäjästä, joka on oikealla tiellä. Hän hiihtää korkealla tasolla ja houkuttelee ehdotonta huippuiskua esiin kilpailemalla.
– Pärmäkoski pystyy hiihtämään sillä tasolla, pystyy ahdistamaan itsensä tiukoille. Sitä kautta kilpailu palvelee harjoituksenakin.
LUE MYÖS: Krista Pärmäkoski rehellisenä palkintosijan karkaamisesta: "Aavistuksen katkesin"
Toisena ääripäänä on esimerkiksi Kyllönen, joka on ollut ongelmissa jo pidemmän aikaa.
– "Kunto löytyy kilpailemalla", sama laulu monta vuotta. Annenkin kohdalla on se tilanne, että kun hän on menettänyt selkäleikkauksen takia paljon harjoitusaikaa, niin olisi tärkeätä harjoittelun kautta saada itsensä sellaiseen kuntoon, että kilpailemisesta olisi jotain hyötyä. Nyt hän kilpailee periaatteessa, noh, lähes lenkkivauhdilla. Ei siitä ole mitään hyötyä. Elimistö ei ole tiukoilla. Kilpailun ideologia on pistää elimistö ahtaalle, mutta kun ei pääse ahtaalle!
Ja Kyllönenhän tunnusti tämän itsekin sunnuntaina.
– Sitten kun hapot tulivat, niin tuntui siltä, että hiihto meni ihan kävelyksi. En yksinkertaisesti kestä niitä happoja, kun en ole päässyt kovia kisoja hiihtämään ja kovia tehoja tekemään.
Summataan vielä: Monosen ja Kyllösen kurssi ei siis korjaannu kilpailemalla?
– Minä en henkilökohtaisesti usko siihen, Isometsä naulaa.