Ristomatti Hakola joutui pettymään hiihdon MM-kisojen perinteisen kympillä. Hakola oli toiseksi parhaana suomalaisena 15:s minuutin kärjelle jääneenä.
Lue myös: MM-hiihtojen suomalaisonnistuja teki hurjassa kelissä elämänsä vedon: "Ei tuossa tarvitse riehua"
Lue myös: "Roskapuhe" äityi – Ruotsin tähti vastaa Johannes Hösflot Kläbolle ja Iivo Niskaselle
Kisa hiihdettiin vaativissa oloissa. Granåsenin hiihtokeskuksessa oli satanut yöstä asti lunta, joka muuttui iltapäivää kohden kosteammaksi. Hakola teki sikäli tasaista työtä, että hän jäi ensimmäisellä lenkillä kärjelle 28,6 sekuntia ja toisella 31,9.
Tyytyväinen hän ei silti missään muodossa ollut.
– Vaikea reissu. Tällaiset olosuhteet pitäisi hallita. Ei ollut parasta itseä. Pettynyt olen, mutta ei ollut ensimmäinen kerta.
– Yksin tein töitä. Jos olisi ollut hyvä päivä, (toiseksi sijoittuneen Erik) Valnesin peesin olisin saanut. Tänään ei ollut niin hyvä päivä, että olisin jaksanut.
Sateisessa kelissä vaikeuksia aiheutti latu-uran sijaan sauvaura.
– Ei tuossa nyt muuten mitään haastavaa ollut.
Norjan yleisradioyhtiö NRK kertoi, että esimerkiksi kisan voittanut Johannes Hösflot Kläbo valitsi sauvoihinsa sompia vielä muuutama minuutti ennen omaa lähtöaikaansa.
Suksipuolella ei Hakolan mukaan ollut vaikeista oloista huolimatta valinnanvaraa.
– Ei ollut kuin yksivaihtoehto: pitopohja. Ei ole muuta testatttukaan.
Tulevia viestejä ajatellen Hakolalla oli mielessään vain yksi ajatus.
– Jos pääsee hiihtämään, parempaan pitää pystyä.
1:12Ristomatti Hakola pettyi pertsan kympillä: "Tällaiset olosuhteet pitäisi hallita"