Hämmentävä näky MM-kisoissa: "En ole ikinä hiihtänyt tuollaista"

1:36imgJasmin Kähärä haikaili kympillä yhdstelmäkisan vesikelin perään: "Ei se oikein riittänyt."
Julkaistu 04.03.2025 21:10
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen, Trondheim

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

Trondheimin MM-hiihtojen loppusuora muovautui tiistaina aikana hyvinkin karuun kuosiin. Jasmin Kähärä kertoi, ettei ollut aiemmin moista kokenut.

Ensin tiistaina 10 kilometrin perinteisen väliaikalähtökilpailun hiihtivät miehet, raskaissa oloissa. Granåsenin hiihtokeskuksessa oli satanut yöstä asti lunta, joka muuttui iltapäivää kohden kosteammaksi. 

Loppusuoraa ei ajettu ennen kuin ladulle tulivat naiset. Heidänkin kisassaan lunta tuli, kunnes otatuksen edetessä sade taukosi.

Pehmeäksi käyneellä loppusuoran baanalla nähtiin melkoista taistelua, jotta hiihtäjät pääsisivät säällistä vauhtia eteenpäin. 

– En ole kyllä ikinä hiihtänyt tuollaista loppusuoraa, jossa latu on käytännössä levinnyt sellaiseksi siksakiksi. Se ei mennyt enää suoraan, 30:nneksi sijoittunut Jasmin Kähärä kuvaili.

– Se oli tosi huonossa kunnossa, mutta eipä se ollut kuin sata metriä tuossa.

24-vuotias suomalainen havainnoi myös muiden poikkeavanlaista menoa kyseisessä osassa rataa.

– Kyllä minä katsoin, että jotkut tulivat suurin piirtein vuorohiihtoa tai yksipotkuista siinä. Se on aika harvinaista.

29.12868722Tässä kuvassa maaliin painaa loppusuoralla Sveitsin

"Tuo oli se, mihin tänään pystyin"

Kähärää itseään perinteisen kilpa tällaisissa oloissa ei ole tavannut suosia, eikä suosinut nytkään.

– Tämä on itselleni haastava olosuhde. Koetin taistella sen, mitä oli otettavissa, mutta kyllä skiathlonin pertsan perusteella odotin parempaa. Tuo oli kuitenkin se, mihin tänään pystyin.

Kisojen toisen maailmanmestaruutensa voittaneelle Ruotsin Ebba Anderssonille tuli takkiin vajaat kolme minuuttia sijalla 30.

Lue myös: Suomalaishiihtäjä päivittelee tilannetta Kerttu Niskasen kanssa: "Aina tällaista"

Kähärän mainitsemassa yhdistelmäkisassa, jossa hän sijoittui 27:nneksi, mentiin vesikelissä. Vaikka suomalainen yhtäältä odotti nyt parempaa, odotukset myös laskivat, kun hän näki, että nyt oli toista luvassa.

Suksiin hän pystyi silti luottamaan.

– Oli testatessakin selkeää, että pitopohjat pitivät hyvin eikä vaikuttanut jäätävän mitenkään. 

"Tosi loiviinkin pätkiin vuorohiihtoa"

Lumisateen lakattua kisan aikana Kähärä tunsi laskuista tulleen liukkaampia. Niiden kunnossa ei ollut moitittavaa.

– Niihin tultiin sen verran hiljempaa nyt, ettei ollut niiden kanssa haasteita.

– Ylöspäin mennessä latu oli ihan hyvä ja siinä pystyi hiihtämään hyvin. Alalenkille mennessä varsinkin silta oli tosi pehmeää. Siinä kun yritti tasuria hiihtää, tuntui, että sauvat uppoavat monta kymmentä senttiä, ja mitä kovempaa työntää, sen enemmän ne menevät läpi ja hitaammin liikkuu eteenpäin.

Lue myös: Krista Pärmäkoski oli luovuttaa – kasasi itseään kulisseissa

Erityisen hitaassa kisassa vuorohiihtoa sai käyttää tavallista enemmän.

– Tuntui, että tasurilla se on vain hitaampaa ja jää vähän kuin paikalleen, kun upottaa. Tosi loiviinkin pätkiin menin vuorohiihtoa.

148130071Jasmin Kähärä vauhdissa 10 kilometrin matkalla.Lehtikuva

Varalla paikalla

Huomenna keskiviikkona on edessä perinteisen parisprintti, jonka Suomen naisista sivakoivat Kerttu Niskanen ja Jasmi Joensuu. Ennen kuin kisat päättyvät sunnuntaina naisten 50 kilometrille, naisilla on perjantaina ohjelmassa viesti. 

– Kyllä minä koko ajan olen ajatellut, että olen siihen varahiihtäjän roolissa. Jos muut vain hiihtävät omalla tasollaan ja pysyvät terveenä, sieltä rakentuu se joukkue. Mutta jos jotain ongelmia tulee, varahiihtäjänä varmasti olen täällä paikan päällä vielä, Kähärä kertoi.

Kotiin vapaan sprintin 14. sijalla kilpailunsa käynnistänyt suomalainen ei ole siis vielä suuntaamassa.

Lue myös: Kerttu Niskasesta hätkähdyttävä kysymys kesken kisan – murheellinen suomalaistähti kumosi epäilykset

Muista suomalaisnaisista päivän kisassa Kerttu Niskanen sijoittui yhdeksänneksi, Johanna Matintalo kymmenenneksi ja Krista Pärmäkoski sijalle 17.

Tuoreimmat aiheesta

MM-hiihdot