Pettämisestä kiinni jäänyt näyttelijä Kristen Stewart ei pysty syömään surultaan, Female First uutisoi.
Robert Pattisonista eronnut Kristen Stewart riutuu. Tähden sanotaan elävän tällä hetkellä pelkällä energiajuomalla ja tupakalla. Ohjaaja Rupert Sandersin kanssa pettämisestä kiinni jäänyt nainen ei huolehdi itsestään, koska on niin poissa tolaltaan.
– Kristen on hermoheikko ja elää tupakalla, energiajuomalla ja satunnaisesti perunalastuilla, lähde kertoo Showbizspy.comille.
– Hän on piilotellut tuottajaystävänsä Los Angelesin kodissa, peruuttanut esiintymisensä MTV Video Music Awardseissa, joissa hänen piti esiintyä yhdessä Robertin kanssa, eikä hän ilmaantunut elokuvansa On the Road ensi-iltaan Lontoossa, lähde sanoo.
Pattison on sen sijaan esiintynyt jo julkisuudessa ja esitellyt uutta elokuvaansa Cosmopolis. Exäänsä koskeviin kysymyksiin hän ei kuitenkaan vastannut. Kun mieheltä kysyttiin Good Morning America -ohjelmassa mitä hän haluaisi faniensa tietävän yksityiselämästään, tämä pisti kysymyksen leikiksi.
– Haluaisin fanieni tietävän, että Cinnamon Tost Cruncheissa on vain 130 kaloria per annos, tähti vitsaili.
Kuva: Getty Images, Kevin Winter