Näyttelijä Robert De Niro sai juuri seitsemännen lapsensa kumppaninsa Tiffany Chenin kanssa.
Näyttelijä Robert De Niron, 79, kumppani kamppailulajiohjaaja Tiffany Chen, 45, kertoi CBS Mornings -kanavan haastattelussa, miten pari rakastui työskennellessään vuoden 2015 elokuvassa nimeltään The Intern.
– Työskennellessämme se oli vain työtä, ja sitten pari vuotta myöhemmin otimme yhteyttä ja huomasin, että tulemme toimeen, Chen kertoi.
Romanttisessa elokuvassa Chen näytteli De Niron roolihahmon tai chi -ohjaajaa.
Chen kertoi, että hänellä on ollut parempiakin oppilaita, mutta hän oli ihan hyvä, ja että De Nirolla oli paljon muutakin tekemistä elokuvassa.
Heidän ihastuksensa on kasvanut suureksi romanssiksi. Pari sai ensimmäisen yhteisen lapsensa, Gia-tyttären, toukokuussa. Chen kertoi haastattelussa kärsineensä Bellin halvauksesta, eli kasvohalvauksesta. Sille on ominaista lihasheikkous kasvojen toisella puolella, mikä saa kasvot näyttämään vinoilta.
Chen sanoi, että hän huomasi alun perin jotain olevan pielessä Gian synnytyksen jälkeen, minkä jälkeen hän koki joukon epätavallisia kasvo-oireita.
– Heti synnytyksen jälkeen huomasin terävää kipua vasemman korvani takana ollessani huoneessa juuri keisarileikkauksen jälkeen, Chen kertoi.
Lue myös: Robert De Niro rikkoo hiljaisuuden lapsenlapsensa poismenosta: "Olen syvästi ahdistunut"
Lääkärit eivät aluksi pitäneet oireita kasvohalvauksena, kunnes Chen tunsi kasvojensa sulavan. Myöhemmin hän menetti kasvojensa toiminnot, mukaan lukien kyvyn syödä, ja hänen oli liikutettava käsin huuliansa ja leukaansa tehdäkseen tiettyjä ääniä. Chen kertoi De Niron olevan vahvasti hänen tukenaan koko ajan.
– Hän oli erittäin suloinen. Hän yritti sanoa, ettei nähnyt mitään eroa, hän ei nähnyt mitään muutosta. Hän sanoi: "Ei, näytät hyvältä - ehkä näytät hieman ankaralta”, Chen muisteli.
Gia on De Niron seitsemäs lapsi. Näyttelijä on ollut naimisissa kaksi kertaa. Toisen ex-vaimonsa Diahnne Abbottin kanssa hänellä on kaksi lasta: Drena, 51, ja Raphael, 46. Grace Hightowerin kanssa hänellä on niin ikään kaksi lasta, Elliot, 25, ja Helen, 11. Entisen tyttöystävänsä Toukie Smithin kanssa hänellä on myös kaksi lasta: Aaron, 27, ja Julian, 27.
De Niro menetti äskettäin lapsensa Drenan pojan Leandro De Niro Rodriguezin, jonka epäillään kuolleen yliannostukseen.
Lähde: New York Post