Nyrkkeilijä Robert Heleniuksen epätoivoinen taistelu pitkäaikaista saksalaistalliaan Sauerlandia vastaan huipentui vuonna 2017 kostolta vaikuttaneeseen tilanteeseen, jossa uusintakohtaaminen Dereck Chisoraa vastaan peruuntui yllättäen, kertoo uutuuskirja.
Keskiviikkona julkaistu Tuomas Kyrön kirjoittama Nyrkki – kehässä Robert Helenius (WSOY 2023) kertoo vuosia kestäneestä piinasta, joka Heleniukselle aiheutui Sauerlandin suojattina.
Helenius allekirjoitti sopimuksen Sauerlandin kanssa vuonna 2006. Hän sai valmentajakseen maineikkaan itäsaksalaisen Ulli Wegnerin, jonka armoton kunnianhimo ajoi yhdessä Sauerlandin häikäilemättömän piiskauksen ohella Heleniuksen syvään loukkaantumiskierteeseen.
Lupaavan alun jälkeen ongelmat alkoivat kasaantua, kun Helenius loukkasi pahasti olkapäänsä kaaduttuaan leikkipuistoissa reilut kaksi kuukautta ennen Helsinkiin joulukuuksi 2011 sovittua ottelua Dereck Chisoraa vastaan.
Tuolloin Sauerland ilmoitti, ettei se aio siirtää EM-ottelua, vaikka käsi olisi voitu saada kuntoon suhteellisen helpolla leikkauksella. Ottelussa kävi vielä huonommin.
– Ensimmäinen lyönti osuu Chisoraan kovaa. Samalla solisluu menee poikki kaulan vierestä, oikean käden puolelta, Kyrö kirjoittaa.
Tyyli, jolla pistevoitto Chisorasta tuli, herätti Suomessakin paljon kritiikkiä. Helenius ei voinut paljastaa, millaisessa kunnossa hänet oli määrätty ottelemaan.
Helenius uhkasi tappaa Sauerlandin edustajat
Lopulta Heleniuksen olkapää jouduttiin operoimaan kahdeksan tuntia kestäneellä leikkauksella. Samalla luottamus Sauerlandin raakaan toimintatapaan oli syönyt pohjaa osapuolten väliseltä luottamukselta. Valmentaja Wegner jopa väitti mediassa Heleniuksen teloneen itsensä humalassa.
Tuore elämäkerta tuo esiin useita tapauksia, joissa Helenius joutui napit vastakkain Sauerlandin edustajien kanssa. Talli kyseli perheen vointia ja antoi lahjoja, mutta tosipaikan tullen Helenius jätettiin sekä urheilullisesti että taloudellisesti yksin.
Seuraava loukkaantuminen osui eteen vuonna 2013, kun Helenius voitti kaikin tuomariäänin Michael Sprottin. Tuossa ottelussa hänen oikeasta kädestään katkesi lyönnin yhteydessä jänne, joka korjattiin jälleen leikkauksella.
Ottelija päätti perheineen muuttaa Berliinistä Suomeen, mutta Sauerland vaati kehäraakkia allekirjoittamaan kohtuuttoman sopimuksen. Asiaa jatkettiin tallin kutsusta Münchenin Oktoberfesteillä, jossa Helenius koki Sauerlandin pyrkineen juottamaan hänet humalaan sopimuksen kirjoittamista varten.
Helenius toki joi itsensä tukevaan humalaan, mutta sopimukseen hän ei suostunut. Sitten tilanne kärjistyi.
– Hän ottaa vierestään jakkaran, nostaa sen ilmaan ja uhkaa lyödä. Johtoporras pakenee paikalta, valmentaja Wegner ja manageri [Hagen] Döring tulevat rauhoittamaan tilannetta. Robbe ilmoittaa pieksevänsä heistä jokaisen. Neuvottelujen aika on ohi, kirja kertoo.
Helenius ei saanut talliltaan edes Suomeen muuttoon riittävää rahasummaa, vaikka oli tuottanut Sauerlandille isot tulot otteluillaan. Omaan käteen oli jäänyt vain murusia.
Kun promoottori Döring ilmestyi tv-yhtiön pomon kanssa Heleniuksen kotiin tyttären syödessä iltapalaa, nyrkkeilijä puhkesi itkuun.
– Robbe lyö nyrkin täydellä voimalla pöytään ja sanoo tappavansa mulkerot, elleivät he poistu hänen kotoaan heti. Robbe itkee ja tärisee, hän ei ole koskaan ollut näin vihainen. ”Miten te orjakauppiaat nukutte yönne?” Kyrö kertoo kirjassa Heleniuksen raivonneen.
Kostiko Sauerland Chisora-ottelulla?
3:18
Sauerland pyrki estämään 100 000 euron uhkasakon turvin Heleniuksen ottelemisen vielä sen jälkeen, kun tämä oli jo muuttanut Ahvenanmaalle ja kieltäytynyt edustamasta tallia. Perheensä elättämiseksi tähtiottelija työskenteli rakennustyömailla ja jätteiden lajittelijana biolaitoksella.
Lopulta vuonna 2015 asianajaja Kari Uoti sai neuvoteltua Heleniukselle pakoreitin sopimuksestaan. Sen hintana oli kirjan mukaan kuitenkin kahden vuosipalkan suuruinen velka, jonka suorittamiseksi sovittiin Sauerlandin järjestämä ottelu.
Kipeä yhteiselo oli tarkoitus päättää keväällä 2017 uudella kohtaamisella Dereck Chisoran kanssa. Ottelun lähestyessä manageri Markus Sundmanille kuitenkin valkeni, ettei Sauerland ollut aikeissakaan markkinoida Helsingin-ottelun lipunmyyntiä.
– Vastaus on, että ottelun on myytävä itse itsensä. Markus miettii jo siinä vaiheessa, tekevätkö he tämän tahallaan. Onko tämä kosto? Kyrö kirjoittaa.
Pahan taloudellisen riskin edessä Heleniuksen leiri aloitti itse tapahtuman markkinoinnin, mutta lopulta Chisora vetäytyi ottelusta terveysongelmien takia. Myöhemmillä otteluillaan Helenius sai kuitenkin kuitattua velkansa Sauerlandille.
Elokuussa 2023 Helenius seurasi ennen Anthony Joshuan kohtaamista Lontoon O2-areenan pukuhuoneen televisiosta, kuinka hänen vanha promoottorinsa Kalle Sauerland nousi kehään juhlimaan suojattinsa Filip Hrgovicin voittoa.
– Mulkku, Helenius kiteytti kirjan mukaan ajatuksensa.
– Rotta, valmentaja Johan Lindström lisäsi.