Robin-faneille kauan odotettuja uutisia! Julkaisee suomenkielisen biisin – musiikkivideo nähdään Levyraadissa

2:21img
Katso myös: Robin Packalen ja räppäri Jambo kertoivat taannoin Huomenta Suomessa, miten tapasivat toisensa bileissä 16-vuotiaina: "Olin, että mitä sä selität nyt"
Julkaistu 25.01.2024 12:57
Toimittajan kuva
Alexia Tänav

alexia.tanav@mtv.fi

Robin Packalen julkaisee suomekielisen kappaleen perjantaina 26. tammikuuta.

Vuonna 2019 laulukielensä englanniksi vaihtanut artisti Robin Packalen julkaisee perjantaina 26. tammikuuta suomenkielisen soolokappaleen Kuumilla hiilillä. Artisti kertoo tulevasta kappaleestaan Universal Musicin tiedotteessa.

– Kuumilla hiilillä kertoo pakonomaisesta tarpeesta päästä rakkaan ihmisen luokse, vaikka se vaatisi kulkemista läpi helvetin. Usein toisesta erossa oleminen tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä, joka johtaa siihen, että tulee tunne kuin seinät kaatuisivat päälle. Silloin kohtalo ei jätä muita vaihtoehtoja kuin ottaa ja lähteä kohti pelastusta, hän kertoo.

Packalenin uuden kappaleen musiikkivideo saa ensiesityksensä MTV3-kanavalla nähtävässä Levyraati-ohjelmassa tulevana lauantaina.

Kuumilla hiilillä -kappaleen lisäksi tulevan lauantain Levyraati-jaksossa kuullaan ja nähdään muun muassa brittiläistä indierockyhtyettä nimeltä The Last Dinner Party, kotimaisen Tiikerin vuosi- yhtyeen tuore julkaisu, räppiä Rögeltä sekä Katariina Juselius feat. Teflon Brothersin  musiikkivideon ensiesitys. 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös: Robin Packalen muuttaa Koreaan – yksi seikka läksiäiskeikassa harmittaa useita faneja
 

Tuoreimmat aiheesta

Robin Packalen