Romanian vasemmisto voittamassa parlamenttivaalit – johtajalla tuomio vaalivilpistä

romania, Liviu Dragnea, psd
PSD haluaa nostaa Romania pääministeriksi johtajansa Liviu Dragnean. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 11.12.2016 23:13

MTV UUTISET - STT - AFP

Romanian hallitus sai keskiviikkona maan parlamentin luottamuksen ja jatkaa toimintaansa. Epäluottamuslause ei saanut tuekseen vaadittuja 233 ääntä, sillä hallituspuolueiden edustajat eivät osallistuneet äänestykseen.

Tulos oli odotettu, sillä hallitsevalla sosiaalidemokraattipuolueella on parlamentissa enemmistö.

Sadattuhannet romanialaiset ovat vaatineet viime päivinä mielenosoituksissa hallituksen eroa. Mielenosoittajat suivaantuivat hallituksen lakiesityksestä, joka olisi päästänyt korruptioon syyllistyneitä poliitikkoja ja virkamiehiä pälkähästä.

Vaikka hallitus veti sunnuntaina lakiehdotuksen takaisin, mielenosoitukset jatkuivat. Hallitus aikoo yhä tuoda parlamentin käsittelyyn erillisen lakiesityksen, joka vapauttaisi maan vankiloista noin 2 500 korruptiosta tuomittua.

Mielenosoitukset ovat laantuneet alkuviikosta, mutta niiden odotetaan kiihtyvän taas viikonloppuna.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat