Ronn Moss viettää 4. maaliskuuta 70-vuotissyntymäpäiviään.
Kauniit ja rohkeat-sarjan yksi ikimuistoisimmista roolihahmoista lienee ikihurmuri Ridge Forrester, jota esitti vuosina 1987-2012 yhdysvaltalaisnäyttelijä Ronn Moss. Sittemmin Moss on työstänyt omia elokuva- sekä musiikkiprojektejaan, sekä vieraillut ja tehnyt töitäkin myös Suomessa, jonka faniksi näyttelijä on tunnustautunut.
Perjantaina 4. maaliskuuta näyttelijä viettää 70-vuotissyntymäpäiviään. Koostimme kuvagallerian siitä, kuinka saippuasarjatähti on vuosien saatossa muuttunut.
Ronn Moss nähtiin Ridge Forresterina ensimmäistä kertaa vuonna 1987.
Ridge Forresterin yksi suurista rakkaussuhteista oli sarjassa Brooke Loganin kanssa, jota esittää yhä Katherine Kelly Lang.
Ridge Forresterin rakkauselämän käänteitä seurataan Kauniit ja rohkeat -sarjassa henkeä pidätellen.
Roolinsa myötä Ronn Moss nousi yhdeksi aikansa kuumimmista seksisymboleista.
Kauniit ja rohkeat -uransa ulkopuolella Ronn Moss on näytellyt muutamissa sarjoissa sekä elokuvissa.
Ronn Moss on vieraillut useaan otteeseen Suomessa. Kuvassa hän on vuonna 2013 Huomenta Suomi -ohjelmassa Lauri Karhuvaaran haastateltavana.
Ronn Moss oli ennen Kauniit ja rohkeat -uraansa Player-nimisen bändin basisti sekä laulaja. Hän on julkaissut myös kaksi sooloalbumia.