Snookersuuruus Ronnie O'Sullivan puhuu kirjassaan avoimesta päihderiippuvuudestaan. Hän sanoo pelastuneensa vieroituksen ja juoksuharrastuksensa avulla.
Ronnie O'Sullivan nousi snookermaailman huipulle nuorena. Hän aloitti ammattilaisuransa 16-vuotiaana vuonna 1992 ja voitti jo seuraavana vuonna 17-vuotiaana ensimmäisen ranking-turnauksensa. Ensimmäinen maailmanmestaruus antoi kuitenkin odottaa itseään. Sen O'Sullivan saavutti viimein 25-vuotiaana vuonna 2001.
Sitä ennen oli kuitenkin ehtinyt tapahtua paljon.
Kirjassa Ronnie O'Sullivan – Murtumaton (Docendo, suomennos Jere Saarainen) snookermestari kertoo päihteidentäyteisestä ajastaan vuosina 1994–2001, joita kutsuu seitsemäksi synkäksi vuodekseen.
Kirjassa O'Sullivan kertoo pohjan tulleen vastaan "joskus 1990-luvun lopulla" hänen ollessaan Alankomaissa.
– Olimme käymässä promoottorin luona. Hän tunsi monenlaisia ihmisiä – hyviä ja pahoja tyyppejä sekä sellaisia, jotka pystyvät muuttamaan hyvän ihmisen pahaksi.
– Olimme kai vetäneet kolmisen päivää samoilla silmillä. Siinä vaiheessa meininki alkoi tietenkin olla aika huuruista. Olimme tehneet kellon ympäri kaikkia niitä juttuja, joista Alankomaat tunnetaan.
Kausi oli päättynyt, ja kalenteri oly tyhjä. O'Sullivan kertoo olleensa kolme päivää radalla ja pari edellistä viikkoakin olivat menneet "aika lujaa". Välipäiviä ei juuri ollut.
– Makoilin sohvalla ja katselin huoneessa olevia tuntemattomia ihmisiä, vilkkuvia valoja ja muuta häslinkiä. Vieressä yksi kaverini oli samanlaisissa tiloissa, ja näytti kuin hän olisi nousemassa ylös ja lähtemässä jonnekin.
Tuossa hetkessä O'Sullivan kuvitteli kuolevansa.
– En saanut henkeä. Pystyin juuri ja juuri puhumaan. En ollut enää pitkään aikaan pystynyt nousemaan ylös ja lähtemään muualle.
Vainoharhojen vallassa O'Sullivan kävi keskustelua päänsä sisällä.
– Tunsin… häpeää. Se oli seuraava minuun iskenyt aalto. Kaikki tämä oli itse aiheutettua. Kukaan ei ollut pakottanut minua kiskomaan kaikkea sitä roinaa. Olin ainoa syypää, O'Sullivan kertoo.
– Pälyilin ympärilleni ja yritin selvittää, mitä kello oli ja miten pääsisin kotiin, vaikka oikeastaan minulla ei ollut hajuakaan, missä suunnassa koti sillä hetkellä oli.
Rankka juhliminen oli monesti todella hauskaa, kunne ei enää ollutkaan, O'Sullivan kertoo.
– Koin monia odotettuja ja odottamattomia iltoja. Välillä istuskelin kotisohvalla jointti suussa tekemättä mitään, joskus taas kaupungin yössä koko maailma tuntui omalta leikkikentältäni, O'Sullivan kertoo.
– Minulla ei ollut aavistustakaan, miten pystyisin lopettamaan. Miksi edes tein sellaista, miksi aina aloitin uudelleen ja jatkoin vielä silloin, kun useimmat normaalit ihmiset saivat tarpeekseen ja lähtivät nukkumaan? Toimintani oli siihen aikaan ihan päätöntä. Lähdin bailaamaan, ajoin itseni romahduspisteeseen ja hakeuduin sitten johonkin turvalliseen paikkaan keräämään itseni.
Kuntoutuksesta käännekohta
O'Sullivan hakeutui päihdekuntoutukseen vuonna 2001 ollessaan 25-vuotias. Mestari kuvaa päätöstä ensimmäiseksi suureksi käännekohdaksi.
– Elämäni oli sekaisin, ja mieleni uskotteli, etten pystyisi nauttimaan siitä ilman alkoholijuomaa tai jointtia. Taistelin, pääsin kuiville ja opin vähitellen nauttimaan arjestani. Samalla ymmärsin, miltä snooker minusta tuntuu, O'Sullivan kertoo.
– Lopulta pääsin siihen pisteeseen, jossa nyt olen. Olin valmis muuttumaan. Ja koska pidin mieleni avoinna, tapasin matkan varrella upeita ihmisiä.
O'Sullivan kertoo, ettei vuosien 1994–2001 aikana halunnut olla ihmisten seurassa.
– Kuntoutuksen jälkeen opin olemaan muiden seurassa ilman huumeita ja alkoholia.
Muutos tuli kreivin aikaan. O'Sullivan pohtii, että ilman muutosta hän olisi ollut pulassa.
– Olisin luultavasti kuollut huumeiden yliannostukseen, ja se olisi ollut ihan oma vikani, O'Sullivan kertoo.
– Kutsuisin sitä snookermasennukseksi. Pelaamiseni lannisti ja ahdisti minua, ja otteluissa se myös näkyi minusta. Monet ajattelivat, että otteeni elämästä oli alkanut lipsua. Ja niin se monella tapaa olikin.
Juoksu muutti kaiken
Päihteet eivät suinkaan jääneet O'Sullivanin elämästä, vaikka hän uskotteli itselleen olevansa kunnossa.
– Kuvittelin, että homma oli hanskassa, koska pystyin olemaan kolmekin kuukautta ilman alkoholi tai huumeita. Joskus onnistuin elämään päihteettömästi jopa puoli vuotta. Mutta kuivien kausien pituuksilla ei ollut merkitystä, koska ne päättyivät aina samalla tavalla. Lähdin täysillä radalle, yössä sattui ja tapahtui, ja kun putki päättyi monta päivää myöhemmin, morkkis oli hirveä.
Lopullisesti O'Sullivan kertoo hylänneensä railakkaan elämäntapansa löydettyään juoksuharrastuksen vuonna 2004. Juoksu muutti kaiken, O'Sullivan kertoo.
– En halunnut pudota kyydistä, koska aamulla piti herätä lenkille. Siinä missä aiemmin olin katsellut auringonnousua sohvalla pizzan muruset rinnuksilla, nyt olinkin sarastuksen aikaan metsässä. Linnut liversivät puissa, tunsin mudan ja hiekan jalkojeni alla, ja minulla oli kavereita vierelläni.
– Esitin eläväni hulppeaa elämää, minulla oli urheiluautoja ja leuhkoja juttuja. Sisältä olin rikki. Pelastuin vieroituksen ja juoksuharrastuksen avulla.