Ruotsinsuomalaisen isän tytär Embla eli kodittomana Rooman kaduilla kuukausien ajan, kunnes hänet löydettiin pari viikkoa sitten uskomattomien käänteiden seurauksena. Puhumatonta Emblaa hoidetaan yhä sairaalassa, eikä hänen tilansa ole kohentunut, kertoo isä Tahvo Jauhojärvi MTV Uutisille.
Jauhojärvi on palannut Ruotsiin hoitamaan muun muassa työasioita pyörittämällään punttisalilla. Hän on kuitenkin vain käymässä: Heti ensi viikon alussa on tarkoitus palata Roomaan, missä tytärtä Emblaa hoidetaan.
Tästä on kyse: Isä löysi mystisesti kadonneen Emblan brittilehdestä
21-vuotias Embla löydettiin harhailemasta Rooman kaduilta. Hän nousi kansainväliseen tietoisuuteen sen jälkeen, kun hän oli esiintynyt italialaisessa Chi L'hai visto? -ohjelmassa (suomeksi Kuka on nähnyt hänet?).
Ohjelman kautta ainoastaan englantia puhuva, Mariaksi nimetty tyttö huomattiin myös ulkomaisissa tiedotusvälineissä, ja muun muassa sosiaalisessa mediassa alettiin nopeasti yhdistää tyttöä useisiin tunnettuihin kadonneisiin.
Monet näkivät tytössä yhdennäköisyyttä yhdeksän vuotta sitten kadonneen Madeleine McCannin kanssa, ja myös suuret brittilehdet kiinnostuivat tytöstä.
Myöhemmin tyttö osoittautui ruotsalaiseksi Emblaksi. Tytön ruotsinsuomalainen isä Tahvo Jauhojärvi tunnisti tyttärensä kuvan brittilehdistä ja matkusti Roomaan etsimään tätä pari viikkoa sitten, mutta on nyt palannut Ruotsiin.
Se, miten kielikurssille Italiaan lähtenyt tyttö päätyi Rooman kaduille, on epäselvää.
– Tytön äiti menee huomenna sinne. Päätimme, että käymme vuorotellen. Hän on siellä ensi viikon alkuun, Jauhojärvi kertoo.
Jauhojärven mukaan Emblan tilassa ei ole tapahtunut muutoksia. Hän ei edelleenkään suostu puhumaan oikein kenellekään, ei lääkäreille tai perheenjäsenille.
– Hän ei halua tavata minua tai ketään, Jauhojärvi kertoo.
Siitä Jauhojärvi on kuitenkin tyytyväinen, että Embla suostuu nyt olemaan siellä, missä hän on eli sairaalassa.
– Aluksi hän halusi pois sieltä.
Jauhojärvi toivoo tytärtään kotiin, mutta Embla ei ole vielä siihen tarpeeksi hyvässä kunnossa. Lääkärit kokeilevat nyt erilaisia lääkityksiä löytääkseen sopivan hoitokeinon.
Kolmen lauseen kirje
Jauhojärvi kertoo, että on yrittänyt saada yhteyden tyttäreensä kirjoittamalla tälle kirjeen. Hän kirjoitti Emblalle hyvin lyhyen viestin olleessaan Roomassa.
– Kirjoitin vain kolme lausetta. Vaikka hän ei olisi yrittänyt lukea sitä, niin kolme lausetta menee perille, vaikka kuinka yrittäisi olla lukematta.
Jauhojärvi halusi nähdä, miten Embla reagoi kirjeeseen. Hän kertoo, että Embla selvästi luki viestin, mutta pani sen sitten heti pois. Mutta mitä kirjeessä luki?
– Kirjoitin vain, voinko auttaa häntä jollakin tavalla, että mitä voisin tehdä.
Jauhojärvi kiersi Roomassa paikoissa, joissa hän tiesi Emblan käyneen. Toissapäivänä hän kävi syömässä ravintolassa, joka oli antanut Emblalle ruokaa lähes päivittäin.
– Lupasin tulla taas ensi viikolla. He ovat niin ystävällisiä ihmisiä, että mukava käydä muutenkin vain heidän kanssa jutelemassa.
Vaikeaa koko perheelle
Tilanne on vaikea koko perheelle. Yhdessä asiaa ei kuitenkaan perheen kesken ole juuri käsitelty, sillä kaikki asuvat nykyään eri osoitteissa. Emblalla on veli ja sisarpuoli.
– Tämä on ollut vaikeaa kaikille. Ei siitä pääse mihinkään.
Jauhojärvi sanoo voivansa itse melko hyvin.
– Aiemmin oli vaikeampaa, kun ei tiennyt, missä hän oli. Nyt kun tiedän, missä hän on, ei palele ja saa ruokaa, niin paljon helpompi se on silloin ollut minullakin, hän kuvailee.
Asiaa pahensi aiemmin se, ettei viranomaisilta tullut mitään apua. Embla oli lähtenyt kotoa toukokuun lopussa sillä välin, kun Jauhojärvi oli matkoilla. Aluksi hän arveli tytön lähteneen lomalle ja sitten toivoi, että hän olisi suunnannut opiskelemaan. Epätietoisuutta kesti puoli vuotta.
Siitä, mitä Emblalle oikein tapahtui, ei vieläkään tiedetä mitään.
– Vain hän itse osaa vastata siihen kysymykseen.