Ruotsalainen 21-vuotias Embla katosi kielikurssimatkalta Italiassa puoli vuotta sitten. Naisen ruotsinsuomalainen isä Tahvo Jauhojärvi tunnisti yllättäen tyttärensä kuvan kansainvälisestä mediasta tällä viikolla.
MTV Uutiset tavoitti Italiaan tyttärensä luo matkustaneen Tahvo-isän sairaalasta.
– Haluaisin, että hän palaisi kanssani Ruotsiin, mutta se ei ole nyt mahdollista. Kun saisi hänet siihen kuntoon, että hänet voisi ottaa takaisin kotiin, isä kertoi toissapäivänä MTV Uutisille.
Tytölle tapahtuneista asioista ei ole vielä selvyyttä. Isä kertoo, että Embla lähti Roomaan viime toukokuussa muun muassa siellä järjestettävien kielikurssien takia.
Isä ei saanut yhteyttä tyttäreensä tämän jälkeen.
Tytär oli ehtinyt olla kadoksissa puoli vuotta kunnes Embla esiintyi viime viikolla englantia puhuvana Mariana talian television Chi L'hai visto? -ohjelmassa (suomeksi Kuka on nähnyt hänet?).
Hän vaelteli Rooman kaduilla ryysyisissä vaatteissa. Kansainvälinen media pui tapausta, ja Jauhojärvi tunnisti kadonneen tyttärensä kuvan brittilehdestä.
Tyttärensä Italiasta vihdoin löytäneen isän mukaan Embla ei ilmaise itseään millään tavalla.
– Hän ei vastaa mihinkään eikä hänen kanssaan voi puhua. Se on kuin puhuisi seinälle. Hän ei ota vastaan mitään eikä hänen kanssaan voi puhua.
Tapahtumista ei vielä selvyyttä
Isän mukaan vielä ei ole selvinnyt, mitä tytölle on puolen vuoden aikana tapahtunut.
– Ei se varmaan selviäkään ennen kuin hän itse kertoo, kun on siinä kunnossa. Sairaalassakaan ei ole selvinnyt mitään, tosin hän pääsi vasta loppuviikosta sairaalaan. Mutta varmaan jonkinlainen shokki, trauma tai psykoosi menossa.
Isä kertoo olleensa yhteydessä Etelä-Italiassa järjestettyyn kielikurssiin. Hän uskookin tyttärelleen tapahtuneen jotain kielikurssin jälkeen.
– Sieltä sain vastauksen, että he auttoivat hänet junaan ja juna meni Roomaan. Hän oli käynyt siellä kielikurssin ja tuli Roomaan sen jälkeen.
“Kaikki on poissa”
Isän mukaan tytär ehti asua Rooman kadulla joitakin viikkoja.
Ihmisten huomio kiintyi kadulla olleeseen tyttöön vasta hänen ollessaan huonossa kunnossa.
– Onhan täälläkin kerjäläisiä, mutta Embla kiinnitti huomiota, koska ei kerjännyt mitään. Ei ottanut vastaan edes rahaa, jos ihmiset tarjosivat sitä, isä kertaa kuulemaansa.
Ennen Roomaan lähtöä tytär oli ollut alun perin nunnien pitämässä asuntolassa Etelä-Italiassa, mutta tarkempaa tietoa, missä, ei ole.
– Täällä on niitäkin paikkoja niin paljon, että on vaikeaa sanoa, missä hän yöpyi. Hänellä ei ole enää mitään tavaroitakaan: vaatteet, laukku, kengät, lompakko, kännykkä, tabletti kaikki on poissa. Rahaa on tilillä aika lailla, mutta kun ei ole korttia, niin eihän niihin pääse käsiksi.
Asperger pahentanut huolta
Isän huolta tyttärestä pahensi se, että Emblalla on Aspergerin syndrooma.
Mitään vastaavaa ei ole kuitenkaan aiemmin tapahtunut.
–Ei (hänellä) ole koskaan ollut mikään helppo elämä ja aina on ollut jonkinlaisia vaikeuksia, mutta ikinä ei ole ollut näin pahaa (tilannetta).
Isä kertoo Emblan suorittaneen lukion loppuun ennen reissuun lähtemistä hyvällä menestyksellä.
– Sosiaalinen puoli on vaan aina ollut hankalaa, kun on asperger. Ei ole ollut koskaan ystäviä ja on ollut aina hiljainen.
Tyttärensä aspergerista huolimatta isä on tullut aina hyvin toimeen hänen kanssaan ja asioista on pystytty puhumaan.
– Tämä on ihan outoa: jokin psykoosi varmaan. Hän on ihan lukossa.
Ihmiset tarjosivat peittoa ja ruokaa
Roomaan keskiviikkona saapunut isä on tavannut ihmisiä, jotka ovat halunneet auttaa Emblaa.
– Ravintolanomistaja halusi auttaa, koska hänellä on itsellään kaksi Emblan ikäistä tyttöä. Hän tarjosi Emblalle ruokaa ja työpaikkaa ja mahdollisuuden peseytyä. Embla otti joskus vastaan ruokaa, mutta muuta apua hän ei halunnut, Tahvo Jauhojärvi kertaa kuulemaansa.
– Embla oli nukkunut aina yhden urheiluliikkeen ulkopuolella ja urheiluliikkeen omistaja oli tuonut peitteen, ettei hän palele.
Lapin Kallossa syntyneelle ja lähes koko elämänsä Ruotsissa asuneelle Jauhojärvelle lapsen löytyminen on ollut helpotus. Hän kiittelee auttajia ja on onnellinen siitä, että tytär on nyt saatu hoitoon.
– On helpotus, että olen hänet löytänyt ja nähnyt, vaikka se oli samalla vaikeaakin. Helpotti, kun sai kuulla ihmisiltä, että he ovat auttaneet Emblaa.