Rosanna Kulju korostaa jokaisen naisen oikeutta päättää omasta kehostaan.
Tänään tiistaina 28. syyskuuta vietetään kansainvälistä turvallisen abortin päivää. Somevaikuttaja Rosanna Kulju julkaisi Instagram-tilillään aiheeseen liittyvän, rehellisen postauksen.
Herkän mustavalkokuvan yhteydessä Kulju alleviivaa naisten oikeutta päättää omasta kehostaan ilman painostusta.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.
– Just nyt liian moni nainen ja tyttö on raskaana omaa tahtoaan vastaan. Monet heistä tulee synnyttämään lapsia, joista he eivät ole valmiita pitämään huolta tai jopa kuolee vaarallisissa yrityksissä tehdä laittomia abortteja, Kulju kirjoittaa postauksessaan.
Kulju kertoo kuvatekstissään, että haluaa seistä kyseisen päivän takana vuosi toisensa jälkeen, kunnes oikeus päättää omasta kehostaan ilman painostusta toteutuu jokaisen naisen kohdalla.
Rehellisessä päivityksessään Kulju kertoo, että on itse tehnyt kaksi aborttia. Hän on puhunut aiheesta aikaisemminkin julkisuudessa.
Lue myös: Me Naiset: Rosanna Kulju avoimena abortistaan: "En toivo sellaista kenellekään"
– Olen itse nuorena tehnyt kaksi aborttia ja olen todella kiitollinen, että olen saanut itse päättää mun kehosta ja mun valinnoista, vaikka ne ei ole helppoja ollut silloin eikä vielä tänäänkään näin vuosia myöhemmin.
Keskustelu turvallisen abortin tärkeydestä on ollut viime aikoina pinnalla useiden maiden ottaessa takapakkia aborttilainsäädännössään. Esimerkiksi Puolassa tuli voimaan tänä vuonna lähes täydellinen aborttikielto, jota vastaan on järjestetty lukuisia mielenosoituksia.