Nico Rosberg kertoo havainneensa Mercedes-tallinsa varikkomiehen elehtimisestä sen, että hänen varikkokäynnillään tapahtui jotain tavanomaisesta poikkeavaa sunnuntaisessa Espanjan GP:ssä.
Rosberg lähti varikkoruudustaan liikkeelle ennen kuin oikean etupyörän mutteri oli kiristetty.
- Näin yhden mekaanikon elehtivän tyyliin "voi kiesus", kun lähdin liikkeelle, joten ajattelin, että on parempi pysähtyä ja katsoa, haluavatko he vielä jotain, Rosberg selitti.
Varikkomiehet työnsivät Rosbergin auton takaisin ruutuun, jossa mutteri kiristettiin paikoilleen.
Pitkä varikkokäynti pilasi lopullisesti Rosbergin kisan, mutta hän oli jo sitä ennen pudonnut taaksepäin jouduttuaan lähdössä väistämään Robert Kubicaa ulos radalta. Nico ei syyttänyt puolalaista tapauksesta.
- Hän ei nähnyt minua. Jos olisin ollut 20 senttiä eri paikassa, hän olisi nähnyt minua, mutta okei, tällaista tämä on, 13:nneksi sijoittunut Rosberg totesi.
Katso video Katsomo.fistä: Rosberg vaikeuksissa varikolla