Rosbergin Hockenheim-paalupaikassa historian havinaa

Nico Rosberg 2016 Saksa
Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Julkaistu 30.07.2016 20:49

MTV SPORT - STT

Formula ykkösten MM-kärkitaisto käy kuumana, ja kotikisassaan löylyä heittää lisää Nico Rosberg.

MM-pistejohdon viime viikonloppuna Mercedes-tallitoverilleen Lewis Hamiltonille menettänyt Rosberg otti sunnuntain Saksan GP-kisaan etumatkaa, kun hän nousi aika-ajoissa viime hetkillä Hamiltonin ohi paalupaikalle.

Rosbergilla oli ongelmia aika-ajojen ratkaisevassa kolmannessa osiossa, kun sähkövika pakotti jättämään ensimmäisen yrityksen kesken kierroksen loppuvaiheissa. 31-vuotias saksalainen kuitenkin vastasi kotiyleisön edessä paineen alla komeasti: varman rohkea ajo toisella yrityksellä jätti Hamiltonin taakse, eikä brittikuljettaja enää omalla viimeisellä yrityksellään pystynyt vastaamaan.

- Hieno fiilis, hieno kierros. Minulla oli myös ekstrapolttoainetta siltä varalta että joutuisin vielä kolmannelle yritykselle, joten olen todella tyytyväinen tähän, Rosberg iloitsi otettuaan kauden viidennen ja uransa 27. paalupaikan.

Hockenheimissa paluupaikka on Rosbergille toinen, edellinen on kahden vuoden takaa jolloin Saksan GP viimeksi ajettiin. Rosbergin perheelle paalu on Saksassa kolmas, sillä Nicon isä Keke Rosberg ajoi F1-uransa viimeisen paalupaikan 30 vuotta sitten juuri Hockenheimissa.

Kolmen kisan voittoputkessa oleva Hamilton oli lauantaina huomattavasti tallitoveriaan vaisumpi. Rosberg on vienyt häntä nyt kaikissa Saksan GP-viikonlopun ajoissa.

- Hyvä viikonloppu. Ei ongelmia, synkeän oloinen britti vastasi lyhyesti.

- Hyvä päivä Mercedekselle. Sunnuntaina ajetaan sitten kisaa.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

F1