Rouvisten kissat pelastuivat viime hetkellä suden suusta Kiteellä

Piiroomäen tilan kissat Obelix ja Oliver olivat päätyä suden hampaisiin Kiteellä.

Piiroomäen tilalla Kiteellä elettiin keskiviikkona aamuvarhaisella jännittäviä hetkiä. Tilan isäntä meni viiden jälkeen navettatöille ja törmäsi pihalla kissoja jahtaavaan suteen. 

Valvontakamerasta selvisi, että susi oli kiertänyt maatilan pihassa kaikkien rakennusten ovet saalista etsimässä.

Todella röyhkeää, että susi tulee tuolla tavalla pihaan. Sudet saavat elää metsässä, mutta pihoille ne eivät saa tulla eläimiä ja ihmisiä hätyyttämään, puuskahtaa tilan emäntä Sari Rouvinen.

Tilan 12-vuotias Obelix kissa selvisi vain hyvällä tuurilla isännän onnekkaan ulosmenon vuoksi. Isäntä näki suden ja vei sen huomion viime hetkellä. Kuvasta näkyy, että susi oli jo aivan kissan kintereillä.

Kissat ehtivät olla ulkona ehkä 10 minuuttia, kun tämä tapahtui. Nuorempi Oliver -kissa pakeni puuhun, jossa se rääkyi pelossaan aivan kauheasti karvat pystyssä.

Katso video suden liikkeistä jutun alusta.

"Tässä on aivan lähistöllä pieni koululainen"

Rouvisten havaintojen mukaan pihaan tuli yksi susi, vaikka niitä on alueella runsaasti.

Ei susia voida loputtomiin suojella, kun tämä menee tällaiseksi. Jotain niiden vähentämiseksi pitää tehdä. Tilanne on paha.

Tässä on aivan lähistöllä pieni koululainen, joka odottaa kouluautoa tien poskessa aamuisin. Entä, jos sudet kiinnostuvat hänestä samalla tavalla kuin meidän pihasta? Se on todella pelottavaa, Rouvinen huokaa.

Piiroomäen tilalla susivierailu johti siihen, että lehmiä ei tänään laskettu laitumelle.

Ei uskalla, kun ei tiedä mihin susi meni vai jäikö se kiertelemään lähistölle.

Lue myös:

    Uusimmat